Anne-Marie (alkaa käydä levottomaksi). Teodor setä, minä…
Patruuna Teodor. Ei, maltahan, niin saat kuulla jutun loppuun! Niin, näes, Jenny makasi ulkona portailla koko ajan täällä eikä muistanutkaan vierashuoneen sohvaa. Se ajoi takaa kanoja, ja haukkui kerjäläisiä ja juoksi hevosten jaloissa, kun vieraita saapui taloon. Kyläpä meillä oli hauska sen kustannuksella. Voithan käsittää sen, tällainen pieni raukka, joka aina on maannut korissa ja jota on kannettu käsivarrella! Ja sitten kun sen emännän piti lähteä pois…
Anne-Marie (yhä kasvavalla levottomuudella). Teodor setä…
Patruuna Teodor. Vain silmänräpäys vielä! Niin, kun sen emännän oli määrä lähteä, niin Jenny ei tahtonut seurata sen mukana. Se seisoi vain portailla ja haukkui ja hyppäsi minua vasten, oikein rukoili saadakseen jäädä tänne! Niin ettei muuta neuvoa ollut kuin pitää se täällä. Me olimme kaikki hiukan liikutettuja, kun koira oli niin pieni ja sittenkin tahtoi olla maalaiskoira. Mutta enpä olisi uskonut, että rupeisin viljelemään sylikoiraa! Pian minä saan kai myös vaimon!
Anne-Marie (tulipunaisin poskin). Teodor setä!
Patruuna Teodor. Niin, nyt olet kuullut sen jutun. Mene nyt vaihtamaan pukua!
Anne-Marie (sekä suuttuneena että hämillään). Teodor setä, minä en tahdo, että setä luulee… En minä halua lähteä heinäniitylle… En tahdo lypsää lehmiä… En… en tahdo! Se oli vain päähänpisto. En minä tahdo.
Patruuna Teodor. Vai niinkö asiat ovatkin! Sinä vain juttelet, mutta kun asiasta on tehtävä tosi, niin et uskalla.
Anne-Marie. Minä en uskalla, Teodor setä.
Patruuna Teodor. No, mene sitten sisään ja käy vuorineuvoksettaren viereen sohvaan istumaan!