Anne-Marie. En minä koskaan myöskään ole nähnyt sinua sellaisena kuin tänä iltana, Mauritz.
Mauritz. Onpa se sentään hyvä, että huomaat minun yrittävän parastani, Anne-Marie. Mutta mitä sinuun tulee, niin en käsitä, miksikä sinä olet valinnut tuollaisen hautajaisilmeen. Sinä näytät niin vakavalta, ettei kukaan uskalla tulla edes lähelle.
(Sillä välin kun kihlautuneet keskustelevat, kulkevat muut parittain puutarhan käytävillä hyvin iloisen mielialan vallitessa.)
Anne-Marie. He ovat kaikki niin vieraita minulle, Mauritz.
Mauritz. Loruja! He tulisivat avosylin kaikki sinua vastaan minun tähteni, jos sinä vain sallisit heidän lähestyä. Se riippuu kai tuosta siunatusta ujoudesta. No, saathan sinä tietysti olla niinkuin itse haluat, mutta minä luulin, että sinä auttaisit minua hieman. Isoäiti on mennyt nukkumaan, setä heittää keilaa, sinä mökötät! Minun täytyy ennättää joka puolelle. (Näiden sanojen aikana on alkanut kuulua soittoa puularhamajasta.) Ei, hyvät herrat, nyt soitetaan franseesiin! (Taputtaa käsiään.) Franseesi, franseesi, hyvät herrat! (Hän pyytää tanssiin komean ja kauniin tytön.) Mamseli Westling, onko minulla kunnia?
(Hän menee sisään daami käsikynkässä, toiset kutsuvat myös tanssiin ja seuraavat jäljessä. Anne-Marie vetäytyy syrjään, toisten järjestyessä tanssiin. Sitten hän istahtaa penkille näyttämön etualalle, selin katselijoihin.)
Mauritz (puutarha-majan ovelta). Anne-Marie!
Anne-Marie (nousee). Niin, Mauritz.
Mauritz (astuu hiekkakäytävälle Jenny sylissä.) Ole niin ystävällinen, Anne-Marie, ja pidä huolta Jennystä, koska et kuitenkaan tanssi! Se juoksee meidän jaloissamme. Setä ei antaisi koskaan anteeksi, jos sille tapahtuisi jotain.
Anne-Marie (ottaa vastaan Jennyn). Kyllä Mauritz.