Patruuna Teodor. Kas vaan! Mitä ihmettä? Heidänhän piti viipyä viikonpäivät poissa! (Hän astuu Borgströmiä ja Kolmodinia vastaan, jotka tulevat takaportista.) Miten kummassa te olette täällä? Ettekö te lähteneet toissapäivänä Filipstadiin?
Borgström (pieni, kaljupäinen, suurivatsainen, puhuu hyvin nopeasti). Ei noista kaupunkilaisista ole mihinkään näin kesän aikaan. Kolmodin ei kestänyt siellä sen kauempaa. (Astuu enemmän etualalle ja katselee kunniaporttia.) Kylläpä tämä on helkkarinmoisen hienoa! Niin, kyllä minä tiedän, mistä on kysymys. Mehän tulemme suoraan Filipstadista. Kolmodin kertoi morsiamesta….
Kolmodin (keskikokoinen, varsin hartiakas, peruukki päässä, huolellisesti puettu). Borgströmhän se tietysti kertoi.
Patruuna Teodor. Vai niin. Oliko Kolmodin tyytyväinen leipurinmamseliin?
Borgström. Minne ikänä me eilen kaupungissa tulimme ja kenen me vain tapasimme, niin kaikki puhuivat vain veljestäsi pormestarista ja hienosta pormestarinnasta, joka ei voinut sulattaa sitä, että Mauritz oli kihlannut leipurin tyttären Syrjäkadun varrelta. Kaupunki oli ikäänkuin jakaantunut kahteen leiriin. Syrjäkadun asukkaat pitivät Mauritzin puolta, ja Pääkadun asukkaat pormestarin puolta. Ja Kolmodin, hän tietenkin piti Syrjäkadun puolta.
Patruuna Teodor, ja sinä Pääkadun?
Borgström. Niin, sehän on luonnollista, että minä pidin Pääkadun puolta. Minä sanoin Kolmodinille, että tunnen Mauritzin hyvin, olenhan nähnyt hänet usein täällä Fristedtin luona Bohultissa, eikä köyhä tyttö hänelle sovi. Mutta silloin Kolmodin vastasi minulle, että tyttö kuuluu olevan suloinen ja hyvin kasvatettu. Ja kun hän kerran vain joutuu pois leipurinpuodista, niin ei hänessä taida näkyä jauhonpölyn jälkeäkään. Ja Kolmodinin mielestä Mauritz ansaitsee kaikkea kiitosta sen johdosta, ettei hän pidä lukua, vaikka tyttö onkin leipurin tytär ja hän itse hienon pormestarinnan poika. Ja leipurimestari Ehinger on kelpo mies, sanoo Kolmodin, ja hänen vaimonsa oli aikoinaan kaunotar, ja kaikki Filipstadissa olivat rakastuneet häneen, Bohultin Fristedt muiden muassa, sanoo hän. Ja onpa useampi kuin yksi katunut sitä, että hän taipui vanhempiensa tahtoon ja luopui hänestä, sanoo Kolmodin.
Patruuna Teodor (kääntyen Kallen puoleen). Kuuleeko Kalle, mitä isännöitsijä, sanoo? Kalle oli äsken niin topakka. Kuuntelehan nyt tarkasti. (Kääntyen Borgströmin puoleen.) No, entäs sinä?
Borgström. Niin, sitten kaikki tiesivät, että Mauritz oli päättänyt tulla tänne näyttämään sinulle morsiantaan, sillä hän arveli, että sinä pitäisit hänen puoliaan niinpiankuin vain näkisit tytön. Ja se olikin viisainta hänen puoleltaan, arvelivat Filipstadin asukkaat, sillä jos sinä puhut hänen puolestaan, niin vanhemmat kyllä taipuvat. Ei kukaan luule, että he rikkovat välinsä miehen kanssa, joka omistaa yksitoista sulattoa. Mutta suurinta huolta kaupunkilaisille tuotti se seikka, miten hän lähtisi tänne morsiamensa kanssa. Pormestarinna ei tahtonut ruveta esiliinaksi, eikä Mauritz halunnut ottaa rouva Ehingeriä mukanaan. "Matkaahan on kuusi peninkulmaa", sanoivat he, "eikä vastakihlautuneen parin sovi yksin lähteä sitä ajamaan." Ja Pääkatu arveli, ettei se käynyt päinsä, mutta Syrjäkatu sanoi, että se kävisi hyvinkin laatuun. Ja Pääkatu sanoi, ettei itse matka ollut vaarallisin, vaan se, että sinä olit naimaton, ja talo oli poikamiehen. Ja minä pidin Pääkadun puolta, mutta Kolmodin oli Syrjäkadun puolella. Hän sanoi käyvänsä täällä joka päivä, ja että tänne saattoi kuka hyvänsä tulla, sanoi hän.
Kolmodin.. Tahtoisin kuitenkin huomauttaa…