Borgström. Sen saat tehdä toisella kertaa, Kolmodin. Niin, mitenkä se olikaan? Niin, näes, tänä aamuna läksi Kolmodin aamulla tapansa mukaan ulos, ja minä jäin tietenkin nukkumaan. Ja juuri kun hän kävelee pitkin Syrjäkatua, avautuu leipurimestari Ehingerin portti ja Kolmodin näkee Mauritzin ajavan morsiamensa kera kadulle. Ja Kolmodin sanoi, ettei hän koskaan ollut nähnyt mokomaa hienoutta. Kaikkein ensiksi hänen silmänsä osui Mauritziin, joka istui siinä harmaa hattu päässä ja niin korkea ja jäykkä kaulus korvissa, että hän tuskin saattoi päätään kääntää, ja yllään oli hänellä vaaleat liivit ja solkihuivi kaulassa. Hän näytti jäykemmältä ja juhlallisemmalta kuin koskaan ennen, arveli Kolmodin. Hän oikein pöyhisteli, sanoi Kolmodin, mutta kaunis hän oli sittenkin, sillä kaunishan hän on, senhän me kaikki tiedämme. Kauan ei Kolmodin kuitenkaan malttanut katsella Mauritzia, sillä hänen vieressään istui pienen pieni nainen vaaleanpunainen silkkihattu päässä ja suuri kukkasellinen silkkihuivi hartioilla. Kädessä hänellä oli päivänvarjo, jota sopi kallistaa kyljelleen, eikä hän irroittanut katsettaan Mauritzista. Vanhemmat seisoivat portilla ja heiluttivat heille kyyneleet silmissä ja kaikissa ikkunoissa Syrjäkadun varrella istui vanhoja eukkoja, jotka laskivat silmälasinsa ikkunalaudalle ja katsoivat heidän jälkeensä ja ihmettelivät, mitenkä kaikki kävisi. Pari lasta ojensi heille kukkia, joka portilla seisoi oppipoikia ja sällejä, jotka näyttivät synkiltä ja alakuloisilta. He eivät sanoneet sanaakaan, kertoi Kolmodin, he tuijottivat vain eteensä. Mutta tyttö ajopeleissä ei huomannut ketään muuta kuin Mauritzin vieressään. Näin, sanoi Kolmodin, näin hän katseli häntä silmiin. Ja Kolmodin rakastui heti silmittömästi ja kiiruhti kestikievariin ja herätti minut ja sanoi, että meidän piti heti kiiruhtaa, jotta ennättäisimme Bohultiin ennen nuorta paria. "Mitä me siellä teemme?" sanoin minä. — "Meidän täytyy varoittaa Fristedtiä." — "Mistä me häntä varoittaisimme?" sanoin minä. — "Meidän täytyy varoittaa häntä, ettei hän vain katselisi tyttöä, kun tämä nostaa silmänsä Mauritziin, sillä jos hän sen tekee, niin antaa hän heille pari tehdasta häälahjaksi ennenkuin he ovat ennättäneet edes astua alas ajoneuvoista." — "Minä luulin, että sinä juuri halusitkin sitä", sanoin minä, "sinähän pidit Syrjäkadun puolta?" — "Sen minä teinkin niinkauankuin luulin, että kysymyksessä oli vain tavallinen, pieni leipurinmamseli", sanoi Kolmodin, "mutta tämä on vaarallista", sanoi hän, "meidän täytyy palata kotiin ja auttaa Fristedtiä, sillä muuten, hän kadottaa sekä Bohultin että Laxån." Ja minun täytyi ajaa täyttä laukkaa koko matka joutuaksemme ajoissa perille. Mutta nythän Kolmodin on saanut tahtonsa ja sinua on varoitettu.
Kolmodin.. Kas, eihän oikeastaan minun tarkoitukseni ollut…
Patruuna Teodor. Sehän on ikävä, Kolmodin, että tyttö on niin vaarallinen. En oikeastaan olisi osannut sitä odottaa Mauritzista.
Nyberg (kunnia-portin luota.) Nyt he tulevat, patruuna! Se on aivan totta, nyt he tulevat!
Borgström. No, silloin me karkaamme, Kolmodin. Sillä nyt me olemme varoittaneet häntä, ja hän saa syyttää itseään. Hyvästi, Fristedt!
Kolmodin.. Hyvästi, Fristedt! Kunhan vain varasi pitäisit.
Patruuna Teodor. Tule huomenna uudestaan, Kolmodin, ja sinä myöskin, Borgström! Tulkaa uudestaan auttamaan minua, jotta morsian ei saa minua liiaksi heltymään! Hyvästi nyt vaan! (Hän palaa paikalleen portaille. Kuuluu äänekkäitä, innostuneita eläköönhuutoja. Fridakin asettuu määräpaikalleen.) Kylläpä he hurraavat, Kalle! Ei se taida riippua yksin kepistä. Kolmodin oli varmaankin oikeassa. (Kohoaa varpailleen nähdäkseen paremmin.) Mitäs helkkarissa? Tuohan on aivan hullua! Eihän sieltä tule kuin tavalliset rattaat! Wilhelmsson, he hurraavat häkkikärryille! Mitenkä hieno veljenpoika voi ajaa tavallisilla rattailla? Kiiruhda sanomaan, että erehdys on tapahtunut, Kalle!
Wilhelmsson (katsoo alas tielle). Ei se ole erehdys, patruuna. — Tuo pikku tyttö, joka istuu herra Mauritzin vieressä, on niin hieno, ettei se voi olla kukaan muu kuin morsian.
Patruuna Teodor. Jos he ajavat kieseissä, niin ei heillä ole ketään mukanaan! Saattepa nähdä, että he tulevat tänne kahden, ilman minkäänlaista naisseuraa. Totta totisesti, enpä ymmärrä Mauritzia lainkaan!
(Tiellä liikkuu suuri joukko ihmisiä, jotka heiluttavat hattujaan ja hurraavat. Heidän jäljessään tulevat Mauritz ja Anne-Marie pienen, lihavan, ruskean hevosen vetäminä viheriäisissä kieseissä, joiden istuinta ympäröivät sorvatut säylät. He ovat puettuina 40-luvun pukuihin. Mauritzin kasvot ovat kauniit ja säännölliset ja hänellä on polisongit. Anne-Marie on hento ja pieni, suloinen, seitsemäntoista-vuotias. Voi huomata, miten pelokas hän on. Hän pitelee kouristuksentapaisesti kiesien laidasta kiinni. Hän ei katso ihmisiin, vaan lakkaamatta Mauritziin. Mauritz nostaa vähä väliä hattuaan. Sillä välin hän silmää moittivasti Anne-Mariehin. Kun hän huomaa Wilhelmssonin, joka seisoo portilla ja kumartaa, pysäyttää hän hevosen. Eläköön huudot vaikenevat.)