Patruuna Teodor. Vai niin, vai puuttuu sinulta jotakin muuta?
Anne-Marie. Minä pelästyin niin pahoin, kun Mauritz äsken pyysi setää tanssimaan minun kanssani. Setähän ymmärtää, ettei Mauritz tiedä vielä, että setä epäilee minua ja luulee, että olen viekas ja itsekäs.
Patruuna Teodor. Arvaanhan minä sen, ettet ole uskaltanut kertoa sitä hänelle. Katsohan, olinpa sittenkin oikeassa, kun sanoin, että olet suuri teeskentelijä!
Anne-Marie (yhtä vakavasti kuin ennenkin). Hän ei tiedä, ettei setä tahdo ajaa minun kanssani heinäkuormalla. Eikä hän tiedä sitäkään, että setä on pysytellyt koko päivän poissa, jotta hänen ei tarvitsisi nähdä minua. En ole uskaltanut kertoa sitä Mauritzille, mutta siinä tein väärin. Jos Mauritz olisi sen tiennyt, niin hän ei olisi pyytänyt setää tanssimaan minun kanssani.
Patruuna Teodor (on tulla liikutetuksi, mutta taistelee vastaan). Ole sinä tyhmyyksiä lavertelematta!
Anne-Marie. Setähän tietää, että tarkoituksemme oli viipyä täällä koko viikko. Jos setä voisi… Jos se olisi mahdollista, että setä voisi sietää minua niin kauan täällä… Se näyttäisi niin pahalta isän ja äidin vuoksi, ymmärtäähän setä sen. Ja minä olisin niin kernaasti puhumatta tästä asiasta Mauritzille!
Patruuna Teodor (vähällä itkeä). Jospa sinä pitäisit vain suusi kiinni!
Anne-Marie (joka tähän saakka ei ole uskaltanut katsoa häneen, kääntyy nyt hänen puoleensa ja hänen katseestaan loistaa koko hänen rakkautensa esille. Mutta nyt patruuna istuu eteenkumartuneena, niin etteivät heidän katseensa kohtaa toisiaan). Miten ihana yö! Eikö Teodor setä ole myös samaa mieltä? Nyt me olemme istuneet tässä niin kauan, että pian saamme nähdä auringon nousevan!
Patruuna Teodor (puhuu vaivalla). Niin, alkaa hiukan tuulla.
Anne-Marie. Se merkitsee kai sitä, että aurinko tulee pian esille. Ja katsohan, setä, miten paljon haivenia tuuli lennättää poppeleista maahan! Onko setä huomannut, miten pehmoisia ja kevyitä ne ovat? Minä pidän niin kovin paljon noista pienistä untuvista. Eikö setäkin pidä niistä?