(Hän vaikenee, ikäänkuin peläten loukanneensa häntä.)
Patruuna Teodor (tekee kädellään liikkeen rauhoittaakseen häntä). Jatka sinä vain! Sinä voit jatkaa niinkauankuin mielesi tekee!
Anne-Marie (puhuu ikäänkuin jollekin hyvin kaukana olevalle, jonkun voimakkaamman kuin oman tahtonsa pakottamana). Nyt se on pian lopussa, setä. Pikku untuvalla on enää vain yksi laulu jäljellä. Se sanoo: "Elämä on niin lyhyt. Elämä on niin kallisarvoinen. Ei kukaan saa hukata elämäänsä. Niinkauankuin elämää riittää, pitää rakastaa ja olla onnellinen. Ei saa antautua tuulen heiteltäväksi, täytyy olla joku omainen, josta pitää kiinni. Ajoissa tulee sittenkin se päivä, jolloin sitä karisee oksaltaan ja kuihtuu ja muuttuu tomuksi."
Patruuna Teodor (ei nosta päätään, mutta hän ojentaa kätensä ja. sivelee Anne-Marien tukkaa. Siten he istuvat ääneti. Soitetaan hiljaista kansanlaulunsäveltä).
Mauritz (avaa puutarhamajan ovet. Nuoret astuvat parittain ulos. Nouseva aurinko valaisee heitä säteillään. Kaikki kiiruhtavat patruuna Teodorin luo ja piirittävät hänet). Missä setä on?
(Kun Mauritzin teeskentelevä ääni murtaa tunnelman, hypähtää Teodor ja Anne-Marie ylös. He katsovat hämillään toisiinsa, ikäänkuin unesta heränneinä. Vieraat piirittävät patruunan, ja Mauritz pitää puheen.)
Mauritz. Me emme sano monta sanaa, hyvät ystävät! Me tahdomme vain kohottaa eläköönhuudon arvoisalle isännällemme, reippaalle, toimeliaalle tunturikuninkaalle, Teodor Fristedtille. Eläköön! Eläköön!
Patruuna Teodor (yhä edellisen tunnelman vallassa). Kiitos, Mauritz! Kiitos teille kaikille! Jumala suokoon, että minusta tulisi se, joksi tuo keltanokka minua luulee!
(Pudistaa Mauritzin ja usean muun kättä.)
Mauritz (saa tilaisuuden sillä aikaa hiipiä Anne-Marien luo ja kuiskata hänelle). Katsohan, tuo meni häneen! Erinomainen keksintö, eikö totta? Hänellä oli tosiaankin kyyneleet silmissä! Saisit oppia minulta, miten Teodor setää on kohdeltava!