Anne-Marie (kumartuu vuorineuvoksettaren puoleen, kietoo hyväillen kätensä hänen hartioittensa ympärille). Suo anteeksi, Gunilla täti, suo anteeksi! Mutta minä tulen niin surulliselle mielelle, kun ajattelen, että hänen täytyy kulkea yksin näissä tyhjissä huoneissa. Ei kukaan odota häntä, kun hän on poissa, ei kukaan ole häntä vastaanottamassa, kun hän palaa kotiin, ei kukaan välitä siitä, miten hän kuluttaa aikansa! Oi, täti, muuta tänne, jotta hän saisi kodin! Se olisi suuri onni hänelle.
Vuorineuvoksetar. Kultaseni, tiedätkö, että olet saada minut oikein liikutetuksi?
Anne-Marie (vaipuu puhuessaan vähitellen polvilleen vuorineuvoksettaren eteen ja tarttuu hänen käsiinsä. Hyvin sydämellisesti). Se on niin merkillistä, ettei kukaan arvele voivansa tehdä mitään hänen hyväkseen! Hän on aivan liian rikas ja onnellinen. Me luulemme kaikki, ettei hän kaipaa meiltä mitään. Hänen pitää vain antaa ja antaa. Miten hirveää sille, joka on niin rikas, ettei kellään ole velvollisuuksia häntä kohtaan, ei edes hänen omalla äidillään.
Vuorineuvoksetar (tarttuu molemmin käsin Anne-Marien päähän. Katselee terävästi häneen). Kultaseni, kultaseni, tiedätkö sinä, että annat itsesi ilmi?
Anne-Marie (hyppää ylös, kovin liikutettuna). Oi, Gunilla täti!
Vuorineuvoksetar. Minun täytyy muistuttaa sinulle, että olet kihloissa pojanpoikani Mauritzin kanssa.
Anne-Marie (sivelee molemmin käsin tukkaansa, suoristaa selkänsä). Mauritzilla ei ole syytä moittia minua mistään, Gunilla täti. Häntä minä en petä, sillä hän otti minut, köyhän leipurintyttären morsiamekseen.
Vuorineuvoksetar. Se on hyvin kaunista, kultaseni, hyvin kaunista. Kunhan vain voisit pitää sanasi.
Anne-Marie (huolissaan ja katuvaisena, heittäytyy jälleen vuorineuvoksettaren jalkoihin). Gunilla täti! Minä en tahdo! En ymmärrä, milloin se tuli ylitseni. (Kyyneleisellä äänellä.) Olen taistellut sitä vastaan koko ajan. Mutta se on sittenkin siinä. En käsitä, miten olen voinut tulla niin huonoksi. (Itkee ja kätkee kasvonsa vuorineuvoksettaren hameeseen.)
Vuorineuvoksetar (hyväilee hänen tukkaansa ja sanoo todellisella osanotolla). Kyllä se unohtuu kun joudut pois täältä, kultaseni.