Kentiesi he kertovat sullen Kurjuutta ja vaivaa vain, Ja kyynelkylpyjä paljon Mun maailmanmatkaltain.
Mut totuudesta jos kerran Mun kertovat poikenneen, Ett' astelen vilpin tietä Ja unhotan oikeuden,
Oi silloin älkösi usko, On valhetta kuulemasi Näin viime neuvosi, äiti, Ei unhotu lapseltas.
1892.
Ainoa sukulaiseni.
Jo kansakoulua pienenä käydessäin Mä usein Riikan mökkihin yöksi jäin. Kun ilt' oli myöhäinen tai tuiskusi tiellä, Niin suojaa aina mä löysin siellä.
Hän usein silloin kerskasi porstuataan, Niin kaunis ei muka lie sali ruhtinaan: Lumtvalkea siin' on lattia — kynttilöinä Oli taivahan tähdet talviöinä.
Ja huoneessaankin siell' oli komeaa: Pilareita kaks näit keskellä lattiaa. Kuin Simson niihin jos oisit tarttununna, Niin mökkihin oisit hautautunna.
Hän mulle antoi vuotehens olkisen Ja itse silloin siirsihe uunillen; Mut liian kylmä jos mull' oli vuoteessansa, Mä uunille kiipesin eukon kanssa.
Mont' yötä siellä hän istui kylmissään — Välin puut' ei ollut uunihin yhtäkään — Mut jouten ei hän istunut valvehella, Taas sukk' oli valmis aamusella.