Sua käsissäin öisin kannellut Ja hellinyt helmassain, Enin lempinyt sua kuin ketkään muut, Kuin ainutta onneain.
Minä ymmärsin sinun aatteitas, Sun henkeäs hehkuavaa, Sinä kerroit mulle, mä sullen taas Mont' outoa maailmaa.
Sun luonas aina mun aikehen' Nous' määrihin korkeisin. Sun kanssasi tuns' sydän kaiken sen, Mit' on tuntenut hienoimmin.
Ja kaikki ne uudet maailmat, Mihin läsn'-olos hengen loi, Ne pirstuivat ja ne hukkuivat Ja tokko ne ehjetä voi!
4.
He syitä kylläkin sullen Mun kuulteni syytelevät, Ja teeskelijäksi mullen Sua näyttää pyytelevät.
Ja syytöksensä mä siedän Sen lohduksi luulevat — Mut itse mä kyllin tiedän Sun rintasi liikunnat.
Mä näinhän ne monta kertaa, Kun yhdessä kuljettiin, Näin poskihis nousevan verta, Ja nous välin kummankin.
Ja mä näin sun poskies väikyn, Kun kanssani leikkiin sait, Ja mä näin sun silmäsi säihkyn, Kun luonasi istuin vait;
Ja kun kuni lapsosen liedon Käs'arsin mä nostin sun, Sain tuntehistasi tiedon, Kun silmihin katsoit mun.