[Huvila Kostian rannalla Pälkäneellä. Tappelu 1713, josta varsinainen ison vihan aika luetaan alkaneeksi.]
Vastapäätä vallitusta, Ison vihan kaivamaa; Ympärillä nurmen mullat Veritöistä punertaa; Aivan alla virta huhtoo Muistoo monen kaatuneen, Muistoo Suomen surupäiväin, Surupäiväin suurinten.
Vastapäätä vallitusta — Nurmikenttää vihreää; Itse kohoo koivuin kesken, Tyynnä nyt ne hymyää; Aivan alla virta vierii Lehtiuomaa mutkaisaa; Kostialan koivikossa Elli, Mikko asustaa.
Astut sinne kesäilloin, Elli juoksee vastahas, Suloisimmin suomenkielin Sanoo tervetultuas. Siellä sitten vilppahasti Puhuu murhemuistot pois. On kuin itse rauhan enkel' Pikku Elli rouva ois.
Heikkona ja uupuneena Jos sä joskus hoivaa hait, Tai jos elon taisteluissa Vaikka verihaavan sait: Tyynenä ja lohduttaen Mikko pois sen parantaa. Kostialan koivikossa Mikko tohtor' asustaa.
1894.
Yksinäisenä hetkenä.
Jos mull' olis yks, joka jolloinkin Mua rahtusen ymmärtäisi, Joka sisähän katsois mun maailmoihin', Eik' outona ulos jäisi,
Niin kaiken, mi katsoa kannattais, Mä hänelle avajaisin. Oi, milloin sen ainoan ystävän sais, Niin häntä mä rakastaisin!
Kai sentään niissä mun maailmoissan' Myös jotakin nähdä oisi, Ja, kerran tultua, katsojan' Kai hetken viipyä voisi?