Ja paaden alla Vilu viertävi vainajan tuhkaa. — Mut ympäri, yllä Jos kylmätä uhkaa, On niinkuin henki se haastais.
Ja ken haaston kuuli, Sen voimaks' urheni mieli: Näet hengen kieli On Suomen kieli, Ja aines on Suomen valta!
Ja taistelutyössä Se henki on kansalla myötä, Ja se syttävi tulta Jos aik' olis yötä — Ja Ahlqvist elävi jälleen.
Häme.
Oi katsos harjua korkeaa Ja katsos peltoja noita, Ves-vyötä katsos valtavaa Ja kuuntele kuusikoita, Suvitaivohon sitten silmäs luo Kuva Hämeen sulla on tuo.
Ja kuule vielä kun kulkeissas Sävel tuttava soi salotieltä, Saat riemua uutta ja lohtua taas: Se Suomen on, Suomen kieltä! Omin äänin, vierahat yllättäin, Se ain' on laulanut näin!
Ja sitten nähkös sä kansa tää, Sen jäykkyytt' älkösi pilkkaa! Maat tähkivän näet, ah, monta nää Hien nieli ja hurmehen tilkkaa! Se taistoja kylläkin koittanut on, Mut sen jäykkyys voittanut on.
Sä kertoman kaunihin kuulitkos Se jäänyt on kansan suuhun — Kun sodan sorrossa, ahdingoss' Se aapisen piirsi puuhun! Silt' iso-viha jo kaiken vei, Mut uskoa Luojaan ei!
Ja yössä myöskin se johdokseen Sai taijan vain sekä loihdun, Mut katsos kuinka jo korkeellen Se nostavi tiedon soihdun! — Häme herttainen! Ole onnekas ain', Tätä soihtua valvo vain!
Kangasalan harjulla 9/7 1890.