En muista, mut siinä me erottiin, Me eri suuntihin uimme. Mut olipa se onni kun kuitenkin Me kumpikin — pelastuimme.
Sinut korjasi kulkija venheeseen, Ja ma seisoin rannalla surren. Mut sitte ma kuivasin kyyneleen, Ja tein ihan uuden purren.
Sun valkean tukkas ma liehuvan näin, Siks, kunnes se haipui hukkaan; — Ja minä taas tuuditan venheessäin Yht' impeä ruskeatukkaa.
Ja hän se on veitikas! Rinnallaan En jouda ma senttimenttaaliks'. Ja niin sirkkasen sievä — ma sanoa saan Tän oikeaks onnen vaaliks!
RUSKEA TUKKANI.
Ruskeatukkaista pikkuruistani. Naurusuistani, Voi sua veitikka vieno! Kuinka sa mun niin hullusti hurmasit, Sitte mun suuret toivoni surmasit, Sinäkin, sinäkin pieno!
Hurmasit silmillä vilkkuvaisilla, llkkuvaisilla, Hurmasit kesää pitkin. Syksyllä sitte sä toisen kihlasit, Silloin niin sä mun sydäntäni vihlasit, Että mä oikein itkin!
IV.
JOULU-YÖ.
Niin kuultihin enkelihymnit vienot, Ja valkeus verhosi Betlemin tienot; Se taivahisen tähden on kirkastusta, Mut silloin yli maan oli yöhyt musta.