Mä vuotan ja kaipaan kerran Hänen ilmestymistään, Mä kaihoan kera Herran Ihan yhdess' elämään,
Ihanimpaan itseni liittää Ruumiillani, sielullain. Yli kaiken tahdon kiittää Hänt' autuustoivostain.
V.
PAKKASTOIVEITA.
Tää syksy on sairas aika, Elo kuoloa kohti riutuen käy. On taivas harmaa, Maa märkänä alla, — Ja kalpeita kasvoja kaikkialla, Ei tuskin kirkasta katsetta näy! On kuin kävis nuorikin alla päin Ja velttona henkisi huuruja maan Ja valittaisi, Vaivaisen hymyssä suu — Mut jos tulis tammikuu, Ja pakkanen paukkuaisi!
Jos pakkanen paukkuis vimmoin, Puris terveeks poskipään! Lois otsihin innon ruusut, Ja tahtoihin tarmoa vyöryvän jään, Joka uomassaan Ei sulkuja väistele ensinkään, Käy eespäin vaan, Meri ääretön määränä matkallaan!
Jos pakkanen paukkuis vimmoin, Ja jäätelis pois lian tympeän tään, Joka täyttää maan Ja tarttuu kulkijameen, Impehen, poikaseen Ja vanhukseen, Ja kulkevi näin kodin kammioon Ja lasten leikintälattiaan Ja tahrii pienoisen Poikakullan Ja vienoisen viattoman Tyttökullan, Äidin oman…
Jos poistelis lian ja saastaisuuden Ja lois ajan uuden! Raittihin, kultaisen päivän, mi loistelis Hangille kirkkahille, Ja reippahan immen ja nuorukaisen Poskille punerville!
Silloin, kun päivyen säihkeessä Kilpaisi silmien säihkyt, Hankien hohdossa Tuntehen puhtoisuus, Silloin, kun päilyisi Nuorna ja tuoresna Poskella verten Ja rinnoissa riemujen ruusut, — Silloin, silloin Säilyisi Suomelle vastaisuus.