III.
Louhen lyömänä nukkuu Väinämö vanha, Uupuu uneen Kalevan heimon henki.
Uness' ihanat oli laulut kuullut, Kansan onnen-aikojen laulut armaat: Niiss' oli lasten leikkilaulut Kuin purojen soljut soineet; Siin' oli hempeä, Siin' oli lempeä Siskonlemmen soreutta, Veikonlemmen vehreyttä, Emonlemmen ehtoisuutta, Pojanlemmen puhtoisuutta, Puhtokieltä, Puhtomieltä, Puhtoposkea, Punaposkea, Toivoa Kalevan kansan.
Siin' oli selät siniset, Silotyynet siimesrannat, Niill' oli allit ailakoinneet Sekä sotkat soudeskelleet Tyynessä ihalan illan; Kukkanienten notkelmissa Neitoja ilon pidossa, Leikkimässä, Laulamassa, Kivillä kotoisen rannan Kiikkumassa, Lemussa kotoisen lehdon Liikkumassa.
Siin' oli impien ilossa Sekä lasten leikinnöissä Urhomiehet uljasmielet Kilvassa kisaellehet: Mik' on hellänä hypitti Poikalasta polvellansa, Kertoili kevätsatuja Kesän kaunihin tulosta, Tuomen tuttavan kukista; Saavan perhon silkkisiiven Kukkasille keijumahan Lapsen leikkivän iloksi; Lauloi lemmen, ikilemmen, Uskollisen, urholemmen Sulholle sukeuvalle; Saneli sotasatuja, Kertoi töitä kelpomiesten: Kunnon on polvuks kunniahan, Työn on tieksi mainehesen Urholle ylenevälle; Jalomielen on jouseks lauloi, Tiedon on kalvaks kaunihiksi Saavalle sotijalolle.
Mik' oli miehistä hyvistä Kisakentän karkeloissa Impiä ilahutellut, Neitosia nauratellut, Suositellut, soudatellut, Kukitellut, kiikutellut, — Ja sulasanoista saanut Ken suloa sinisilmän Kastehelmeltä kukalta, Ken heloa hohtoposken Ruusulta rusottuvalta, Ken kuiskuja kultaselle Linnulta livertävältä, Ken iloja ikilemmen Immeltä iki-omalta.
Siin' oli miehet, mahtimiehet Kasken honka kaadannassa, Hyvän huhdan raadannassa: Kirves iskenyt urohon, Säen sinkonut tulena, Hongat horjunut humuten, Kaatunut komea korpi, Ryskynyt rytökasaksi. Sitten liekit leimunnehet Tuimana tulimerenä Laajalti Lapin rajoille, Venäjän vesinevoille, Yli suuren Suomenniemen; Korvet polttanut poroksi, Hettehet hyviksi maiksi.
Siit' oli Kalevan kansa, Luojan armoja anoen, Raatanut roviomaita, Kylvänyt kytysijoja; Työ kiittänyt tekijätänsä: Ohra oli norosta noussut, Ruvis runsasna remunnut, Kasvanut ihana kaura Yhdellä ylenemällä Onneksi Kalevalaisten, Ihmisten iki-iloksi.
IV.
Oi sitä tuskien hurjaa huutoa miesten ja naisten suista! Oi sitä vaivojen vetten vuotoa Kalevan lasten luista!