"Minä en ole unhottanut sinua", sanoi isä, — "minä olen muistanut sinua usein tänä päivänä. Sano nyt mitä mieltä sinä olet minua kohtaan."
"En minä nyt enää ole vihoissani", vastasi Alice, "mutta minä sanon suoraan miten asia on: en ole paljoa ajatellut tänä päivänä, enkö ole vielä huomannut tehneeni aamulla väärin. Mutta kun tuli pimeä, rupesin pelkäämään."
Alice ei voinut nähdä isänsä kasvoja, mutta hän kuuli hänen huokaavan, ja vähän epäröiden hän jatkoi: "En ymmärrä miten Maryn hävytön käytös tekisi minun syntini suuremmaksi, niinkuin isä aamulla sanoi."
"Rakas lapseni, me saamme usein kuulla jalojen miesten ja naisten kärsimyksistä, jotka eivät ole tahtoneet säästää omaa henkeänsäkään, vaan lähteneet puhumaan Jumalasta pakanoille. Mitä sanoisimme, jos meille kerrottaisiin että nämä lähetyssaarnaajat, suuttuneina siihen ilkeään, oppimattomaan kansaan, jonka keskuudessa he asuvat, ovat tarttuneet aseisiin ja ryhtyneet väkivallalla valvomaan oikeuksiaan? Emme uskoisi sitä. Se olisi niin nurinkurista, sillä juuri sentähdenhän sinne mennäänkin, kun he ovat niin pahat ja tietämättömät. Sentähden hyvät ihmiset opettavat heille mikä on oikein ja hyvää. — Tuleeko meidän siis sääliä pahoja ja tietämättömiä?"
"Kyllä", — vastasi Alice, "kyllä pakanamaissa."
"Rakas lapseni", sanoi isä, "synti on sama kaikkialla. Kun Jumala lähetti isäsi ja äitisi semmoiseen paikkaan, missä ihmiset eivät pelkää eivätkä rakasta häntä, uskoi hän meille samallaisen työn kuin lähettiläillensä pakanamaissa. Saisiko heittää pientä lasta maantienojaan kuolemaan sentähden, että se olisi sairas ja ikävä hoitaa?"
"Ei, sitähän pitäisi hoitaa vielä hellemmästi, koska se on sairas."
"Aivan niin", sanoi isä. "Meidän syntivelkamme tulee suuremmaksi siitä, että me suutumme ihmisiin heidän pahuutensa tähden, kun meidän päinvastoin pitäisi auttaa ja sääliä heitä. Sinun isäsi ja äitisi ovat päättäneet koettaa mitä rakkauden laki voisi vaikuttaa naapuriimme. Mutta Alice on rikkonut tätä lakia vastaan ja siten tehnyt tehtävämme vaikeammaksi."
"Kyllä se oli väärin, en minä enää tee niin", sanoi Alice. "Olen pahoillani siitä, että teidän ja Wispien välit minun kauttani tulivat tukalammaksi."
Isä odotti hetkisen ja kysyi sitten: "Meidänkö tähtemme sinä olet pahoillasi, etkä mistään muusta syystä?"