Mutta Meyer pudisti pontevasti päätään Torkildin pelokkaalle kysymykselle.
"Luonnollisesti. On vaikea mennä takaamaan, etteikö sellainen vanha juttu voisi tehdä miehelle kepposta — vielä niinkin monen vuoden jälkeen kuin mistä tässä on kysymys. Mutta mikäli lääkärille on mahdollista sanoa mitään varmaa, niin olette te päässyt onnellisesti, hyvin onnellisesti jutustanne, hyvä mies. Se on ainakin varmaa, ettei pojan kuolemalla ole mitään tekemistä sen asian kanssa.
"— Mutta seikka, josta teillä on syytä soimata itseänne — ja jota en halua säästää teitä kuulemasta suoraan, on se, että te suhtauduitte aivan järjettömän arkaluontoisesti vaimonne — tuota — kainouteen tai miksi sitä sanoisin — sangen onneton päähänpisto, sitä vain en ymmärrä, että hän jaksoi pitää siitä kiinni niin kauan — hänen täytyy olla hemmetin kovasisuinen, no, onhan hän kylläkin reipas, voimakas nainen —.
"Ja sentähden väitän todellakin, että se on hänen taholtaan vain vikuroimista, kun hän kulkee noin ja tahtoo olla niin epätoivoinen. Herra Jumala, onhan sellainen luonnollisesti kipeää alussa, kun lapsenvaatteet on pantava piiloon ja kehto nostettava ullakolle ja niin edespäin. Mutta se on niitä suruja, jotka unohtuvat ajan mukana. Te voitte nyt ilman tunnonvaivoja pitää huolta siitä, että se suru tulee sammumaan —.
"Ja te ette saa sallia vaimonne kulkea hautoen kaipaustaan ja suruaan ja sen sellaista. — Te ette saa antaa perään kaikille hänen päähänpistoilleen, niinkuin olen nähnyt teidän tekevän. Sanon teille suoraan, sekä lääkärinä että vanhana naineena miehenä — ettei saa myöntyä kaikkiin naisväen päähänpistoihin, varsinkaan jos tekee sillä heille jonkun palveluksen. Ei pidä sietää liian paljon sitä lajia —.
"Tehän olette, sikäli kuin lääkäri yleensä voi asiaa ratkaista, terve ja voimakas mies itse — kun vain pidätte vaarin noista viheliäisistä hermoistanne. Siinä suhteessa teidän jukoliste täytyy jarruttaa ajoissa, täytyy tosiaankin — muuten käy hullusti. Minäpä otan ja kirjoitan jotakin teille itsellenne —"
Torkild istui ja selaili sillävälin Metsästyslehden numeroa, joka oli pöydällä. Hän näki, että siinä oli Meyerin pieni kyhäys. Merkillistä, että tuo sama mies kirjoitti noita viehättäviä, herkkiä kuvauksia metsistä ja vainioilta —.
"No niin." Meyer tuli ja läimäytti häntä olkapäälle. "Te olette liian rakastunut vaimoonne, Christiansen. Se ei ole hyvä. Se ei hittovie ole lainkaan hyvä avioliitossa. Luojankiitos ei suuri rakkaus ole niin tavallinen avioliitossa kuin sukupuolitaudit. Me lääkärit näemme yllinkyllin sitä surkeutta, jota ne aiheuttavat, jumalaparatkoon. Mutta sittenkin sanon, että kun se suuri Eros esiintyy, niin eipä paljon puutu, jukoliste, ettei se tuhoa yhtä paljon onnea ja terveyttä — jos tekin teette hermostuneita, mahdottomia jälkeläisiä —.
"— Meidät on nyt kerran luotu elämään maan päällä, ja siihen meidän on mukauduttava —.
"Katsokaa nyt ensinnäkin, että matkustatte tuntureille te molemmat. Ja sittenkun hän on reilassa jälleen ja te myös — ei ennen kuitenkaan, muistakaa se — niin toimittakaa hänelle se lapsi, koska hän nyt välttämättä tahtoo sitä. Minä pidän hänestä sentakia — ja luonnollisesti on myönnettävä, että se on ankkuri — vaikka joskus näkyy kyllä, ettei sekään hittovie aina pidä — nykyaikana —."