Torkild kaatoi hieman epävarmasti tilkan hänen lasiinsa. Doris joi.
"Eikö ole oikeastaan omituista, Torkild, että Aksel on niin isän näköinen. Hänellä on ruskeat silmätkin. Hän ei muistuta hituakaan meitä —"
"Äidinisän mielestä minä olin äidin näköinen", sanoi Aksel.
"Et rahtuakaan. Minähän olen hänen näköisensä, — enkö olekin, Torkild?"
"Olet." Torkild nyökkäsi. Ja hän lisäsi hiukan viivytellen: "Senpätähden minä tahdonkin, että sinun on oltava varovainen — sekä yhden että toisen suhteen."
"Olethan sinäkin äitiin", sanoi Doris.
"Kyllä." Torkild nyökkäsi jälleen. Ja hän virkkoi hiljaa kuten äskenkin: "Mutta siinä on se ero, että minä tiedän sen."
He olivat hetkisen vaiti kaikki kolme. Kunnes Torkild sanoi:
"Nyt sinun pitää mennä nukkumaan, Doris."
"Entäs te?"