"En. Enpä juuri luule, että sinulla olisi ollut." Rose koetti sanoa tämän varsin kevyesti, mutta vasten hänen tahtoaan se tuli esiin hiukan epävarmasti. Hänelle sarasti samassa silmänräpäyksessä, kuinka satunnaista oli, että Torkildista oli tullut hänen miehensä.
Aksel nousi seisomaan.
"Sinun vuoksesi meistä on tullut vihamiehet", sanoi hän uhkaavasti.
"Olenhan sanonut sinulle, etten halua mitään selitystä —"
"Mutta minä tahdon selittää. Sinun täytyy kuunnella minua!"
"Jos täytyy, niin täytyy." Rose kohautti olkapäitään.
"Mutta silloin saat tosiaankin odottaa huomiseen junamatkaan. — Muun muassa siitä syystä, että minulla on vaikutelma, että sinä voisit tänä iltana helposti tulla sanoneeksi yhtä ja toista, minkä jälkeenpäin toivoisit jättäneesi sanomatta."
"Mutta jollemme saa olla junassa yhtään hetkeä kahden kesken?"
"No matkustakaamme sitten herran nimessä toisessa luokassa — tai ensimmäisessä. Silloin saamme kai vaunuosaston haltuumme ainakin niin kauaksi, että saat sanotuksi sen mitä välttämättä tahdot —"
Aksel seisoi hetken pää kumarassa. Sitten hän huusi äkkiä: