Oliko se mikään ihme, jos Torkild olikin väsynyt häneen lopulta. Ei jaksanut taistella hänestä enää, kuten Aksel oli sanonut. Siksi mahdoton ihminen oli hän, Rose, ollut aina —.
Ja kuinka hän oli tuhonnut sillä itseäänkin. Kuinka paljon enemmän arvoinen hän oli ollut nuorena tyttönä — kuinka pienentynyt hän oli näinä vuosina eläessään miehen kanssa ja ottaessaan vain häneltä vastaan —.
Mutta ei voinut olla mahdollista, että se oli liian myöhäistä, nyt kun hän vihdoin ymmärsi —.
Hän puki ylleen ja lähti Torkildia vastaan, kun tämä tulisi konttorista. Hän oli ajatellut tapaavansa hänet jossakin kohti heidän taloonsa johtavalla pienellä metsäisellä syrjätiellä. Hän panisi käsivartensa Torkildin kainaloon ja sanoisi — hän oli varma, että se tulisi itsestään, mitä hänen olisi sanottava —. Mutta hän käveli ja käveli näkemättä Torkildista merkkiäkään; kun hän tuli kylätielle eikä vieläkään ollut tavannut häntä, tunsi hän itsensä aiheettomasti pettyneeksi ja hylätyksi.
Hän kulki aina kauppapuodin ja työläisasumusten ohi; nyt hän näki tehdasrakennuksen — Torkildin konttorista näkyi valoa. Pitkän aikaa hän käveli edestakaisin sillan luona, tienpinnan ruosteiset rautalastut narskuivat hänen kenkiensä alla. Joki virtasi pimeänä ja elottomana tienreunan alapuolella, joitakin valoja kuvastui siihen. Viima ja raaka sumu hyydyttivät häntä.
Oli kuin kaikki hänen rohkeutensa olisi sammunut hänen kävellessään siinä odottamassa pimeässä ja kylmässä. Vihdoin, ollessaan ihan itkemäisillään hylättyyden ja tuskan tunteesta, joka hänestä itsestäänkin tuntui aiheettomalta, hän meni tehtaalle.
Siellä oli nyt pimeää kaikkialla muualla paitsi Torkildin ikkunassa. Porraskäytävä oli pilkkopimeä. Rose tiesi, että jossakin oli katkaisija, mutta hän ei löytänyt sitä ja haparoi ylöspäin Torkildin ovelle.
Torkild istui taaksepäin nojautuneena kirjoituspöytätuolissaan, mutta kavahti pystyyn, kun ovi kävi. Ja Rose näki, että tuntiessaan hänet Torkild äkkiä kalpeni ja hänen kasvonsa jäykistyivät kuin suurimmassa tuskassa. Hän ei ymmärtänyt mitään — ja jäi seisomaan pelästyneenä tuijottaen mieheensä.
"Minkätähden tulet tänne?" kysyi Torkild vavisten. "Rose — mitä se on —."
Rose ei voinut vastata mitään, seisoi vain kuten ennenkin.