"Vai niin. Sinä taidat olla ymmärtäväinen, pikku mies."
Silloin lapsukainen katsoi häneen niin sydäntäsärkevän säikähtyneesti, että Torkild antoi hänelle viisikolmatta äyriä ja kehoituksen parantaa tapansa.
Senjälkeen tuo pikku poika usein heidän tavatessaan kysyi, mitä kello on. Torkild pudisti synkkänä päätään, veti kellonsa esiin ja piti sitä pojan edessä. Silloin poika hengähti kuulumattoman kiitoksen ja lähti painelemaan, niin että kynälaatikko ja kirjat kalisivat vahakangaslaukussa.
* * * * *
"Torkild."
Hän kääntyi äkkiä ympäri:
"Rose! — Mutta Herran nimessä — oletko sinä täällä —"
Hän jäi seisomaan ja tuijottamaan. Toden totta se oli Rose, joka seisoi siinä keskellä linnamäkeä — mustassa kumiviitassa, musta nahkahattu vaaleilla hiuksillaan. Heidän ohitseen soljui ihmisvirta, tullen sumusta ja häviten sumuun —.
"Hyvänen aika — mitä ihmeessä tämä merkitsee —"
"No, minä olen matkalla konttoriin — saat heti tietää, mutta kuule, minun täytyy mennä — tule, niin kerron sinulle. Niin, katsos, tehdas tulee yhtymään Brunteforsin yhtiöön — tätä sinä et tietenkään saa sanoa, mutta ruotsalaiset ovat ostaneet sen, ja isännöitsijä ilmoitti minulle siitä, että tietäisin katsella itselleni jotakin muuta hyvissä ajoin. Ja sitten minä näin viime viikolla paikan Aftenpostenissa, ja minä hain sitä ja sain kirjeen maanantaina, että saisin sen, mutta siihen olisi astuttava heti. Se on limited'illä — ja minä soitin sinne ja sitten puhuin isännöitsijän kanssa ja sitten pakkasin yhdessä pyöräyksessä ja tulin tänne toissailtana ja aloitin työni konttorissa eilen —."