Aksel. He eivät olleet tulleet lähemmäksi toisiaan, hän ja veli. Päinvastoin — se mikä oli alkanut orastaa heidän välillään sinä iltana, oli sittemmin kuihtunut kokonaan pois. Kuitenkin oli siinä silloin ollut enemmänkin kuin yö ja whisky ja tunnelma. Saattoikohan se johtua siitä, että Rose oli saapunut seuraavana päivänä.

Todellisuudessa ei Torkild voinut viitata mihinkään, mitä oli tapahtunut niiden kahden viikon aikana, jotka Rose oli ollut heidän luonaan. Oli luonnollista, että Akselin ollessa heillä eivät Rose ja hän voineet alituisesti retkeillä yksin tai istua juttelemassa kahden kesken, sillävälin kuin Doris oli talouspuuhissa. Luonnollista oli myöskin, että Rosella ja Akselilla oli ollut koko joukko puhelemista — yhteisistä tuttavista Tanskassa ja niin edespäin. Rose piti Akselista, niin hän sanoi — eikä ollut mitään syytä, minkätähden heidän ei olisi pitänyt pitää toisistaan. Aksel ei ollut lainkaan liehitellyt Rosea — ei, Torkildilla ei ollut vähintäkään syytä luulla veljen rakastuneen Rose Wegneriin. Päinvastoin ensimmäisillä kerroilla, kun Eva oli ollut heidän kanssaan, oli Aksel ollut melko lailla ihastunut häneen. Hän oli kyllä kyllästynytkin häneen aivan pian — luonnollisesti.

Kuitenkin. Kun Rose oli keittiössä Dorista auttamassa tai kun he olivat molemmat menneet rantaan uimaan, oli keskustelu veljesten välillä käynyt niin merkillisen väkinäiseksi. Eihän ollut mitään merkillistä siinä, että Rose oli pyytänyt Torkildia soittamaan iltaisin, niinhän hänen oli aina tapana tehdä — Rosehan tiesi Torkildin mielellään soittavan hänelle. Ja olihan vallan luonnollista, että Aksel istuutui Rosen luo ikkunan ääreen — hehän oleskelivat aina arkihuoneessa ollessaan kaikki yhdessä sen pienen pyöreän pöydän ympärillä.

Siitä purjehdusretkijutusta se aiheutui — eikä siinäkään ollut pohjaltaan mitään. Hän oli sanonut tuulevan liian kovasti, hän ei tahtonut purjehtia Rosen ja Doriksen kanssa sellaisella ilmalla. Mutta he kärttivät ja vaativat hellittämättä lähtemään, ja silloin oli Aksel viimein kysynyt, eikö hän saisi ottaa venettä — hän oli purjehtinut paljon salmessa ja oli varovainen. Mutta kun Torkild oli vastannut, no niin, silloin hänen oli kai lähdettävä mukaan, — toinenhan ei tuntenut vuonoa — niin oli Aksel näyttänyt nyrpeältä vastatessaan: "Voimmehan hyvin jättää sen sikseen — se on ehkä yhtä järkevää." Mutta Doris oli välttämättä tahtonut. No, ei ollut tapahtunut muuta kuin että he olivat kaikki neljä kastuneet likomäriksi — ja että Aksel oli tullut näkemään, että vuono saattoi olla varsin ikäväkin. Mutta hän oli huomauttanut siitä, kun he illalla menivät yläkertaan nukkumaan: "Sinä olet kovin varovainen, Torkild — tyttölapset eivät totisesti ole arkalasta kotoisin." Ja Torkild oli vastannut: "Niin, kun ei osaa purjehtia, niin ei koskaan pelkää."

Mutta hänen ja Akselin välit olivat tulleet viileämmiksi tuon purjehdusretken jälkeen. Ja kohta sen jälkeen kun Rose oli matkustanut takaisin Vermlantiin, oli Aksel lähtenyt tuntureille. Suunnitelmaa, että he asuisivat yhdessä Kristianiassa, ei koskaan enää mainittu; mitään puhumatta oli kumpikin asettunut omaan täysihoitolaansa.

Torkildilla ei ollut kerrassaan mitään aihetta olla mustasukkainen veljelleen. Mutta hän oli.

* * * * *

"Minne te sitten menitte eilen illalla?" kysyi Torkild, kun he kävelivät Karljohanille päin.

"Teatterikahvilaan, — yläkertaan."

"Menemmekö nyt ehkä Peilisaliin, vai tahdotko mieluummin johonkin muualle?"