"En ole kuullut teidän puhuvan sanaakaan isän kanssa — paitsi musiikista."
Torkild hymyili:
"Niin, siitä kai ei sinulle liene suurtakaan huvia — sinähän sanot olevasi epämusikaalinen. Omituista kyllä muuten — äitikin oli läpeensä musikaalinen."
"Se olikin kai ainoa, mitä heillä oli yhteistä", sanoi Aksel. "Niin — ja lisäksi me."
"Me." Torkild hymyili eräänlaista vinoa pikku hymyä. "Meitä he eivät ole koskaan omistaneet — saaneet vain — ja sitten antaneet meidän ajelehtia. Isä ei välittänyt omistaa meitä — ja äiti ei voinut —. Ei, onnettomuus johtui kai pikemminkin siitä, että he olivat liian samanlaisia monessa suhteessa."
II.
Tohtori Christiansen tuli illallispöytään. Ei puhuttu musiikista sinä iltana — mutta yleensäkään ei juuri puhuttu paljoa. Isä nousi heti kun oli syönyt, kiitti Dorista ruoasta ja meni omaan huoneeseensa.
Palvelijatar korjasi pöydän. Aksel meni ikkunan luo ja katsoi ulos:
"Millaista viheliäistä ilmaa te pidättekään tässä maassa!"
"Hyh tuota rumaa ilmaa!" sanoi Doris. "Ajatelkaahan, jos olisi ollut kaunista — niin olisimme voineet olla vuonolla tänä iltana."