"Tuletko sinä yksin? Eikö Aagot ole mukana?"
"Ei, sanoinhan sinulle, että tahdoin päästä pujahtamaan yksin. Haluanhan minä toki pitää kultu-mörököllini yksinkin lähelläni jonkun kerran." Betzy suuteli häntä jälleen. "Mutta varjele kuinka minun on täytynyt syöttää pajuköyttä kotiväelle — minä en olisi saanut äidiltä ja isältä lupaa tulla yksin, ymmärräthän, joten minun oli keksittävä pitkä juttu —"
Torkild kattoi päivällispöydän kuistille. Mutta ei ollut ollenkaan tunnelmaa. Betzy istahti jälkeenpäin hänen syliinsä, he joivat kahvia samasta kupista, ja hän auttoi Torkildia sikaarinpoltossa. Mutta heidän hyväilynsä olivat käyneet jo totunnaisiksi, ja he koettivat niillä vain peittää mielialansa apeutta. Eikä Betzy jutellut yhteen menoon, niinkuin tavallisesti. Kun Torkild esitti, että he lähtisivät paluumatkalle varhain ja menisivät harjun yli Ullevoldin paimenmajalle ja sitä tietä kotiin, niin Betzy vain nyökäytti.
He söivät illallista Ullevoldin majalla, ulkona nurmikolla. Mutta he eivät puhelleet juuri ollenkaan keskenään. Kunnes Eriksenin pojat tulivat heidän luokseen ja tervehtivät. Betzy tuli jälleen "poropadaksi" joksikin aikaa. Torkild oikaisihe ruohikkoon vähän sivummalle ja tuijotti Skjæer järven kiiltävää pintaa ja ilta-auringon kultaista hehkua, joka valaisi koko Kamphaugin harjun järven toisella puolen.
"Sinähän olit kauhean ystävällinen Erikseneille", virkkoi Betzy purevasti, kun nämä olivat lähteneet jatkamaan matkaansa alaspäin metsän läpi. "Minun täytyy sanoa, ettet sinä liikoja ponnistele ollaksesi kohtelias, kun olet sillä tuulella —"
"Sehän oli aivan tarpeetontakin. Sinä selvisit loistavasti keskustelusta yksinäsikin, minun mielestäni."
"Vai niin. Se vielä puuttuisikin, etten minä saisi keskustella ystävieni kanssa, jos sinun pistää päähäsi olla huonolla tuulella."
Torkild mutisi.
"— Silloin olisimme ehkä saaneet vielä nuo pojat mukaamme kotimatkallekin", sanoi hän hetken kuluttua.
Betzy tarttui häntä käsivarteen: