"Sinähän et välitä minusta rahtuakaan —"
"Enkö minä välitä sinusta rahtuakaan — kuinka sinä rohkenet sanoa — kuinka ihmeessä minä sitten olisin mennyt kihloihin kanssasi?"
"Sitä minä en tiedä. Et sinä ainakaan siksi repinyt vaatteitani Rammsilla silloin, että olisit pitänyt minusta. Minä muistan kyllä kaikki mitä sinä sanoit vaunuissa polvillasi — minä muistan kyllä mitä sinä minusta tahdoit —. Kyllä kai sinä olisit kauniisti mennyt kihloihin kanssani, jos olisin ollut niin tuhma, että olisin suostunut siihen mitä sinä minulta tahdoit —"
"Ei kuules nyt, Betzy —. Nyt sinä jumaliste menet liian pitkälle —"
Betzy heittäytyi äkkiä ääneen nyyhkyttäen kanervikkoon. Hän makasi suullaan ja uikutti Torkildin nimeä. Mutta kun Torkild vihdoin viimein polvistui ja otti häntä hartioista, nousi hän istumaan. Ja hän istui ja nikotteli ja paineli silmiään kokoonrutistetulla nenäliinalla. Sitten hän niisti nenänsä ja sanoi hiljaa:
"En minä muuten näin ollut aikonut sitä sinulle sanoa —"
"Mutta rakas ystäväni, mitä tämä oikein on — minä en ymmärrä —?"
"Niin. Katsos, Finn on kosinut minua. Ja minä olen suostunut."
"Entä minä?" Torkild pani hellävaroin käsivartensa hänen ympärilleen. Betzy vavahteli vielä itkun jäljeltä ja painautui häntä vastaan, mutta ei vastannut.
"Minä en ymmärrä", sanoi Torkild hiljaa. "Ja sitten sinä tulit minun luokseni, ja me olemme olleet yhdessä koko päivän, ja sinä olet ollut ihan niinkuin muulloinkin, etkä ole virkkanut sanaakaan tästä —"