"Jos sinä olisit välittänyt minusta, niin ei kai sinusta olisi tuntunut, että minä olin pysynyt ihan ennallani." Betzy nielaisi. "Minä olin kyllä aikonut sanoa sen. Sitävarten minä tahdoin olla yksin sinun kanssasi tänä päivänä. Minä tahdoin viettää yhden, ainoan ihanan päivän sinun kanssasi ensin, näetkös. Mutta jos siitä olisi tullut ihana — jos minä olisin huomannut sinun todella pitävän minusta" — hän nyyhkytti jälleen, "niin — niin — niin, Torkild — niin minä olisin kai jättänyt Finnin silloin —"
"Mutta Betzyseni —" Torkild veti hänet taas itseään vasten, "minähän pidän sinusta, Betzy, tyttöseni", — ja hänestä tuntui, että hän tarkoitti mitä sanoi.
Betzy kohotti päänsä, katsoi häneen ja kysyi:
"Uskallatko katsoa minua silmiin, Torkild, ja sanoa, että pidät minusta enemmän kuin neiti Wegneristä?" —
Torkild tunsi värin vaihtuvan kasvoillaan. Mutta hän malttoi mielensä ja vastasi hiljaa:
"Sinun ei tarvitse olla mustasukkainen Rose Wegnerille, Betzy."
"Ei, mikäli hän ei huoli sinusta. Vaikka muuten" — Betzy pudisti päätään "— hän on joka tapauksessa niin mustasukkainen minulle että —. Sen minä olen hyvin huomannut. Niin että vaikkei hän olisi välittänytkään sinusta hiukkaakaan ennen, niin voipa sentään helposti tapahtua, että nyt —.
"Oi ei, Torkild. Minä tiedän niin hyvin, miten kävisi, jos me rupeisimme odottamaan toisiamme. Sinä olisit lakannut välittämästä minusta vähääkään kauan ennen kuin olisimme tulleet niin pitkälle, että voisimme ajatella naimisiinmenoa. Olisi tietysti ollut toinen asia, jos olisimme voineet mennä heti. — Enkä minä jaksa olla kotona, kun minun vielä lisäksi olisi nähtävä, kuinka sinä tulet yhä vähemmän ja vähemmän rakastuneeksi minuun. On kylliksi jo siinäkin, että saan oleskella kotona ja kuulla alinomaa, ettei minusta ole mitään hyötyä, sillä he eivät laske miksikään minun konttorissa-oloani — mutta kun he eivät koskaan ole suostuneet antamaan minun oppia mitään kunnollista, niin voisivat he mielestäni olla kiitollisia, että joku tahtoo maksaa minulle neljäkymmentä kruunua siitä, että kuuntelen puhelinta aamupäivällä. Ja sitten äiti haukkuu, kun minä olen kevytmielinen, mukamas, ja juoksentelen miesten kanssa, joita hän ei tunne; mutta kun talo on täynnä mamman jumalisia juoruämmiä ja joku sananvaihto sattuu, niin — jotakin hauskuutta kai täytyy minullakin olla. — Eivätkä he koskaan kohtele minua aikaihmisenä, vaan irvistelevät ja tiuskivat ja toruvat. — Ei, minä tahdon mennä naimisiin, näetkös, sillä en jaksa kestää sitä kauempaa. — Ja minä olen myös niin tuiki kyllästynyt liehumaan ja lentämään ja olemaan tyttöletukkana —.
"Ja tiedäthän hyvin, miten tulisi käymään, jos me olisimme kauan kihloissa", sanoi Betzy heikolla äänellä. "Ja sitten kukaties joutuisimme menemään naimisiin kiireen kaupalla — tietäen lisäksi, ettei se johtunut siitä, että sinä olisit pitänyt minusta —."
Torkild istui tuijottaen eteensä. Polku kulki heidän edessään aukeaman poikki, jossa oli suuria, vaaleita, pyöristyneitä kallioita; vuono pilkotti kaukana kuusten lomitse, kalpea ruusunpunerrus väritti etäisiä tummansinisiä harjuja.