"Elokuussa — vasta elokuussa —."
"Oletko päättänyt, mihin menet?"
"Täysihoitolaan. Niinhän minun on pakko. Menisin mielelläni jalkamatkalle, mutta en saa seuraa. Tahtoisin näet tuntureille —."
"Jos voisit saada lomasi elokuun lopulla, niin —" Torkild mietti. "Ja jos Doris tahtoisi tulla mukaan —. Lorens ja minä olemme vuokranneet erään karjamajan täksi syksyksi — aiomme ampua metsäkanoja. Se on Foldalenissa. — Se nyt olisi joka tapauksessa hauskempaa sinulle kuin täysihoitola —."
Rose katsoi häneen. Torkildin äänessä tai ilmeissä ei ollut mitään muuta kuin veljellistä hyväntahtoisuutta. Hän näytti täysin tyytyväiseltä; hän se oli tänään puhelias, hilpeä, — ja hän oli tullut tukevammaksi, ainakin vähän. Ei ollut mitään jäljellä alakuloisesta, huokailevasta rakastajasta. Ja Rose tunsi itsensä, kaikista periaatteistaan huolimatta, hiukan loukkautuneeksi.
Hän oli käynyt kahdesti talven aikana Torkildin luona Fensalissa, ja silloin ei tämä ollut lainkaan ollut sellainen. Ehkäpä vain juuri se, että Torkild oli elänyt kodittomana epäviihtyisissä nuorenmiehenasunnoissa, olikin ollut syynä siihen, että hän rakasti Rosea niin rajattomasti. Ei ollut miellyttävää Fensalissakaan; hän asui siellä perheessä, erään tehtaaninsinööri Liedin luona. Rose muisti Torkildin huoneen siellä, siinä oli shagihuonekalut ja rautasänky yhdessä nurkassa ja huonoja Böcklin-jäljennöksiä jugendstilkehyksissä seinillä — plyyshihuonekaluja ja jugendstilkehyksiä oli muuten kaikissa huoneissa, ja lastenleluja joka paikassa; oli kolme viehättävää lasta, jotka kutsuivat Torkildia sedäksi ja olivat hyvät ystävät hänen kanssaan. Mies itse oli miellyttävä, mutta Rose ei pitänyt rouvasta; tällä oli taiteellisia harrastuksia ja hän sai silloin tällöin julkaistuksi jonkun pienen palan naistenlehdissä ja pikku sanomalehdissä; Rose oli varma, vaikkei hän oikein tiennyt mistä hän oli sen saanut kuulla, että rouva Lied mielisteli Torkildia, eikä se ollut tälle juuri mieluista — vaikkei Rose ollut koskaan huomannut hänen vaivautuvan silloin kun Betzy kaikin voimin hakkaili häntä. —
Harmistuneena itseensä ja vähän Torkildiinkin Rose äkkiä nauroi:
"Uh, te miehet olette todella eläimiä, niinkuin neiti Pedersen sanoo. Kun olette saaneet asuttavaksenne kaksi kaunista huonetta ynnä emännän, joka ahtaa teidät täyteen hyvää ruokaa, niin ette tosiaankaan toivo itsellenne enää mitään muuta maailmassa —."
Torkild hymyili ovelasti:
"Myönnä ainakin, että ruoka voi olla hyvää —."