Mutta nyt olivat Kristiinan korvat auenneet pienille epäsoinnuille luostarin muurien sisällä — toralle ja kateudelle ja turhamaisuudelle. Paitsi sairashoitoa ei yksikään nunna ollut halukas puuttumaan karkeisiin askareisiin — kaikki tahtoivat olla oppineita ja taidokkaita naisia; toinen pyrki toistaan korkeammalle, ja ne sisaret, joilla ei ollut mitään hienompia kykyjä, pidättyivät kilpailemasta, vetelehtivät tunnista toiseen kuin horteessa.

Groa-rouva itse oli oppinut ja viisas; hän valvoi hengellisten tytärtensä eloa ja ahkeruutta, mutta puuttui hyvin vähän näiden sielun asioihin. Hän oli ollut aina hyvä ja ystävällinen Kristiinaa kohtaan — näkyi pitävän tästä enemmän kuin toisista luostarineidoista; mutta se johtui siitä, että Kristiina oli taitava opissa ja töissä, ahkera ja harvasanainen. Groa-rouva ei milloinkaan odottanut vastausta sisarilta. Sitävastoin hän mielellään puheli miesten kanssa. Näitä kulki edes ja takaisin hänen puhetuvassaan — maalaistalonpoikia ja luostarin asiamiehiä, saarnaveljiä piispankartanosta, lähettejä Hovedøsta, jonka kanssa Groa-rouva oli riidassa. Hänellä oli ylenmäärin huolta luostarin laajoista tiluksista, laskuista, kirkkovaatteiden lähettelystä, kirjojen vastaanottamisesta jäljennettäviksi ja lähettämisestä edelleen. Pahansuovinkaan ihminen ei olisi keksinyt Groa-rouvan käytöksessä mitään sopimatonta. Mutta häntä huvitti puhua asioista, joista naiset harvoin ovat perillä.

Priori, joka asui omassa talossaan pohjoispuolella kirkkoa, ei näyttänyt olevan muuta kuin abbedissan kirjoituspuikko ja ruoska. Sisar Potentia hoiteli enimpiä sisäasioita; ja hän koetti pitää talossa samanlaista järjestystä kuin oli nähnyt hienossa saksalaisessa naisluostarissa, jossa hän oli asunut noviisioloaikansa. Hänen nimensä oli ennen ollut Sigrid Ragnvaldintytär, mutta hän oli muuttanut nimensä pukeutuessaan nunnapukuun, sillä sellainen oli yleinen tapa toisissa maissa; hänestä oli alkuisin sekin, että oppilasneidoilla, jotka olivat luostarissa vain lyhyemmän aikaa, tuli olla noviisin puku.

Sisar Cecilia Baardintytär ei ollut samanlainen kuin toiset nunnat. Hän liikkui hiljaa, alasluoduin silmin, vastasi aina lempeästi ja nöyrästi, oli kaikkien palvelija, teki mieluimmin karkeimmat työt, paastosi yli määrän — niin paljon kuin Groa-rouva salli — ja vietti tuntimääriä polvillaan kirkossa iltamessun jälkeen tai meni sinne ennen aamujumalanpalvelusta.

Mutta eräänä iltana, kun hän oli ollut koko päivän purolla vaatteiden pesussa parin sisaren kanssa, hän äkkiä rupesi rajusti itkemään illallispöydässä. Hän heittäytyi pitkäkseen kivilattialle, ryömi polvillaan sisarten edessä rintojaan lyöden ja pyysi polttavin poskin ja kyynelten vuotaessa näiden anteeksiantoa. Hän oli pahin syntinen kaikista — ollut kivikova ylpeydestä ikänsä kaiken; ylpeys, eikä nöyryys tai kiitollisuus Jeesuksen sovituskuolemasta, oli pitänyt häntä pystyssä silloin kun maailma viekoitteli; hän ei ollut paennut tänne siksi, että oli rakastanut erään miehen sielua, vaan omaa ylpeyttänsä. Ylpeydestä hän oli palvellut sisariaan, turhamaisuudesta hän oli tyytynyt juomaan vettä ja itsekylläisyydestä purrut paljasta leipää, sisarten juodessa olutta ja levittäessä voita leipäviipaleilleen.

Kaikesta tästä Kristiina ymmärsi vain sen, ettei edes sisar Cecilia Baardintytär ollut sydämeltään tosihurskas. Sytyttämätön talikynttilä, joka on lojunut ylisillä ja mustunut noesta ja hämähäkin verkoista — sellaiseen hän itseään vertasi rakkaudettomassa puhtaudessaan.

Groa-rouva meni itse nostamaan maasta tuon nuoren naisen. Hän sanoi ankarasti, että sisar Cecilia saisi tämän järjestyksenrikkomuksen tähden siirtyä nunnien yhteisestä makuusalista abbedissan omaan sänkyyn, sekä jäädä sinne siksi kuin hän paranisi kuumeestaan.

"Ja sitten sinun, sisar Cecilia, tulee istua kahdeksan päivää minun paikallani pöydän päässä ja me tulemme kysymään sinulta neuvoa hengellisissä asioissa ja osoittamaan sinulle sellaista kunniaa jumalallisen elämäsi tähden, että tulet kylläiseksi syntisten ihmisten kiitoksesta. Sitten voit tuomita, onko se noin suuren ahkeroimisen arvoinen ja valita, tahdotko elää sääntöjen jälkeen niinkuin me muut, vai noudattaa harjoituksia, joita kukaan ei sinulta vaadi. Silloin voit myös harkita, tahdotko tehdä rakkaudesta Jumalaan — että tämä katsoisi armollisesti puoleesi — kaikki ne teot, jotka sinä nyt sanot tehneesi siksi, että saisit kunniaa meiltä."

Siihen se jäi. Sisar Cecilia nukkui abbedissan huoneessa neljätoista päivää, hän oli kovassa kuumeessa ja Groa-rouva hoiti häntä itse. Kun hän pääsi taas jalkeille, täytyi hänen istua kahdeksan päivää abbedissan paikalla kunniasijalla, niin kirkossa kuin kotona, ja kaikki palvelivat häntä — hän itki koko kurituksensa ajan. Jälkeenpäin hän oli paljon lempeämpi ja iloisempi. Hän eli edelleen melkein entiseen tapaan, mutta punastui kuin morsian kun joku katsoi häneen, joko hän oli lakaisemassa lattiaa tai menossa yksin kirkkoon.

* * * * *