"Ymmärräthän, että sinä päivänä, jolloin meidän kahden kihlajaiset juodaan, hänen on turha enää — hänellä ei ole enää oleva valtaa ylitseni —
"Pahin on lasten asia. En ole nähnyt heitä vuoteen — ne ovat kauniit — ja voin tehdä niin vähän heidän hyväkseen. Asia ei olisi parantunut paljoa, vaikka minä olisin nainut heidän äitinsä."
Kyyneleet alkoivat juosta Kristiinan poskia pitkin. Silloin sanoi Erlend:
"Kuulitko — minä sanoin, että olin puhunut sukulaisilleni? He olivat hyvillään, kun minä viimeinkin aioin mennä naimisiin. Ja minä sanoin, että tahdoin sinut, enkä ketään muuta —"
"Eivätkö he sitten pitäneet siitä", kysyi Kristiina viimein arasti.
"Etkö ymmärrä", vastasi Erlend kolkosti, "etteivät he voineet antaa muuta kuin yhden vastauksen — etteivät he voi eivätkä tahdo ratsastaa kanssani isäsi luokse, ennenkuin sinun ja Simon Andreksenpojan välinen sopimus on saatu puretuksi. Asiamme ei suinkaan ole parantunut siitä, Kristiina, että sinä olit jouluna Dyfriniläisten parissa."
Kristiina heittäytyi kokonaan surun valtaan ja alkoi itkeä hiljaa. Hän oli kyllä tuntenut, että hänen rakkaudessaan oli jotakin väärää ja häpeällistä, mutta nyt hän näki syyn olevan itsessään.
Hän värisi kylmästä noustessaan hetken kuluttua vuoteesta ja Erlendin auttaessa hänen päälleen molemmat vaipat. Ulkona oli pilkkopimeä, ja Erlend saattoi hänet Klemensin kirkkomaalle asti; ja sitten saattoi Brynhild hänet lopun matkaa luostariin.
VII.
Seuraavalla viikolla Brynhild Fluga toi sanan vaipan valmistumisesta, ja Kristiina lähti hänen kanssaan ja oli Erlendin luona ylisillä kuten edellisellä kerralla.