Simon oli hyvän aikaa hiljaa. Sitten hän lausui tuskaisesti:
"Sitten minä en ymmärrä, Kristiina, mitä sinä tarkoitit sanoessasi, ettei hän ollut vietellyt sinua eikä luvannut mitään — hänhän on viekoitellut sinut vastustamaan kaikkien sukulaistesi sopimusta. — Oletko ajatellut, minkälaisen herran sinä saat, jos menet naimisiin miehen kanssa, joka on ottanut jalkavaimokseen toisen miehen vaimon — ja tahtoo nyt ottaa vaimokseen toisen miehen morsiamen —?"
Kristiina nieli itkunsa ja vastasi ääni paksuna:
"Tuon sinä sanot siksi, että tahdot minulle pahaa."
"Luuletko sinä, että minä tahdon sinulle pahaa?" kysyi Simon hiljaa.
"Tämä ei olisi tällaista, jos sinä —" sanoi Kristiina viivytellen. "Ei sinulta kysytty mieltäsi, sinultakaan, Simon — isäsi ja minun isäni sopivat koko kaupan. Toisin olisi ollut, jos itse olisit valinnut minut —"
Simon iski tikarin penkkiin, niin että se jäi pystyyn. Hetken kuluttua hän veti sen jälleen ulos, koetti pistää sen takaisin tuppeen, mutta se ei mennyt, se oli taipunut kärjestä. Silloin hän jälleen alkoi leikkiä sillä, heitellen sitä kädestä toiseen.
"Sinä tiedät", hän lausui matalasti, ääni vavahdellen, "tiedät, että nyt valhettelit, jos tahdoit kääntää asian siksi, etten minä —. Tiedät, mistä minä olisin tahtonut puhua kanssasi — monta kertaa — kun sinä kohtelit minua siten, etten olisi ollut mies, jos olisin voinut puhua siitä, sanoa sen — jälkeenpäin — vaikka sitä olisi koetettu kiskoa minusta irti palavilla pihdeillä —. Ensin luulin tielläni olevan tuon kuolleen pojan. Ajattelin, että minun oli annettava sinulle aikaa — sinä et tuntenut minua — muu olisi ollut minusta väärin sinua kohtaan niin lyhyen ajan jälkeen. Nyt näen, ettet sinä tarvinnut pitkää aikaa unohdukseen — nyt — nyt — nyt —"
"En", lausui Kristiina hiljaa. "Ymmärrän nyt, Simon. Nyt en voi odottaa, että olisit ystäväni enää."
"Ystäväsi —!" Simon naurahti kummallisesti. "Tarvitsetko nyt sitten ystävyyttäni?"