Simon istui leikkien tikarillaan, viskellen sitä kädestä toiseen.
"Nuo ovat outoja sanoja morsiamen suusta", hän sanoi. "Ennustaapa se hyvää meille kahdelle, Kristiina." Kristiina veti syvään henkeä: "Sinä tekisit huonon kaupan ottaessasi nyt minut vaimoksesi, Simon."
"Taivaan Jumalan nimessä, siltä se näyttää", vastasi Simon Andreksenpoika.
"Minä voin siis luottaa siihen", sanoi Kristiina nöyrästi ja peloissaan, "että sinä tahdot olla puolellani siinä, että Andres-herra ja isäni purkavat sopimuksensa meidän molempien suhteen?"
"Luota vain, sinä", sanoi Simon. Hän oli vaiti vähän aikaa. "Herra nähköön tiedätkö sinä, mitä itse sanot?"
"Tiedän kyllä", lausui Kristiina. "Tiedän, että laki on sellainen, ettei kukaan saa pakoittaa neitoa avioliittoon vastoin hänen tahtoaan; muuten hän voi valittaa asiastaan käräjillä —."
"Piispan edessä se tosin taitaa tapahtua", sanoi Simon hymyillen tuikeasti. "Minulla ei ole ollut syytä tutkia lakia sellaisissa tapauksissa. Etkä sinäkään luule, että olet joutuva sinne, jonne ansaitsisit. Tiedät, etten minä aio vaatia sinua pysymään sanassasi, jos se on tahtoasi vastaan. Mutta etkö nyt ymmärrä — siitä on kaksi vuotta kun naimisemme päätettiin, etkä sinä ole lausunut sanaakaan vastaan ennenkuin nyt, kun kaikki on valmiina kihlajaisiin ja häihin. Oletko ajatellut mitä se merkitsee, jos sinä nyt astut esiin ja tahdot katkaista siteen, Kristiina?"
"Ethän sinä huolisikaan minusta", sanoi Kristiina.
"Kyllä", vastasi Simon lyhyesti. "Jos muuta luulet, olet näkevä toista —"
"Erlend Nikulauksenpoika ja minä olemme luvanneet toisillemme kristillisen uskomme nimessä", sanoi Kristiina värisevällä äänellä, "että ellemme saata päästä yhteen, ei kumpikaan meistä milloinkaan ole ottava miestä tahi vaimoa —"