"Jumala siunatkoon Aashild-tätiä siitä, että hän on opettanut sinulle sellaista", sanoi Erlend pyöräyttäen Kristiinan syliinsä. "Ihmeellistä, en ole nähnyt sinua milloinkaan pelkurina, Kristiina."
"Etkö ole nähnyt?" kysyi tämä painautuen häneen. Erlend pani hänet sängynlaidalle ja riisui hänen kenkänsä, mutta veti hänet sitten takaisin pöydän luo. "Ei, ei, Kristiina — nythän asiamme näyttää valoisalta. En suinkaan minä olisi tehnyt siten sinua kohtaan niinkuin olen tehnyt", hän sanoi silitellen silittämistään Kristiinan hiuksia, "ellen olisi ajatellut joka kerran sinut nähdessäni, että oli mahdotonta, että omaisesi antaisivat noin hienon ja kauniin neidon vaimokseni. — Istu tuohon juomaan kerallani", hän pyysi.
* * * * *
Kohta tämän jälkeen kolkutettiin ovelle — kuului siltä kuin ovea olisi hakattu miekankahvalla.
"Aukaiskaa, Erlend Nikulauksenpoika, jos olette siellä!"
"Se on Simon Darre", sanoi Kristiina hiljaa.
"Aukaiskaa, piru teidät periköön — jos olette mies!" huusi Simon lyöden uudelleen oveen.
Erlend meni vuoteen luo ja otti miekkansa naulasta. Hän katsoi neuvottomana ympärilleen: "Täällä ei ole mitään paikkaa, minne voisit kätkeytyä — paitsi vuode —"
"Parantaisiko se asiaa, jos minä kätkeytyisin", sanoi Kristiina. Hän oli noussut seisomaan; hän puhui hyvin rauhallisesti, mutta Erlend näki hänen vapisevan. Simon kolisutti taas ovea.
Erlend astui esiin ja veti salvan syrjään. Simon astui sisään paljastetuin miekoin, mutta työnsi sen paikalla takaisin tuppeen.