Rinteen puoliväliin ilmestyi neljä mustaa täplää metsästä. Neljä ratsumiestä — keihäänkärki välähti kuutamossa. Miehet lähestyivät hitaasti lumessa — kukaan ei ollut käynyt talossa lumentulon jälkeen. Tänneköhän nuo aikoivat —.
Neljä asetakkista miestä —. Kukaan, joka kävi luvallisilla asioilla hänen talossaan, ei olisi kulkenut sellaisessa seurassa. Hän ajatteli arkkua, jossa oli hänen ja Bjørnin omaisuus. Taisi olla paras piiloutua ulkosuojiin.
Hän katseli talven lumia ja lakeutta. Sitten hän meni tupaan. Molemmat vanhat koirat, jotka olivat maanneet savu-uunin luona, pieksivät hännällään palkkeja. Nuoret koirat oli Bjørn vienyt muassaan tunturille.
Hän puhalsi eloa kekäleihin ja laittoi lisää puita takkaan, täytti lumella padan ja pani sen tulelle. Siivilöi maidon puiseen kuppiin ja kantoi sen porstuakamariin.
Aashild vaihtoi likaisen, värjäämättömän sarkahameensa, joka haisi läävälle ja hielle, tummansiniseen pukuun ja muutti valkoisen aivinaliinan rohtimisen huivin sijaan, järjestäen sen kauniisti päähänsä ja hartioille. Hän riisui vielä takkuiset nahkasaappaansa ja veti jalkaan koplasolkikengät.
Sitten hän alkoi siistiä tupaansa — tasoitti patjat ja nahkat vuoteessa, jossa Bjørn oli loikonut päivällä, pyyhki puhtaaksi pöydän ja asetteli kohdalleen penkin pieluksia.
Aashild-rouva seisoi uunin edessä pieksäen illallispuuroa koirien nostaessa melun. Hän kuuli hevosten ääniä pihalta, kuuli miesten askeleita portailta, sitten joku kopautti ovea keihäällä. Aashild nosti padan tulelta, suori pukuaan ja meni koirat kintereillään avaamaan ovea.
Ulkona kuutamoisella pihalla piteli kolme nuorta miestä neljää huuruista hevosta. Mies, joka seisoi portailla, huudahti iloisesti:
"Aashild-täti, itsekö sinä tulet ovea avaamaan. Ihan täytyy sanoa: Ben trouvé!"
"Sisarenpoika, sinäkö se olet! Vastaan sinulle samoin! Mene sisään, sillä aikaa kun minä johdan miehesi talliin."