"Siitä tulee vuosi Laurinmessunaikaan", vastasi Erlend.
"Et ole pitänyt kiirettä kosinnalla", virkkoi toinen.
"Hän ei ollut aikaisemmasta kihlauksestaan vapaa", vastasi Erlend.
"Etkö senjälkeen ole ollut hänen likettyvillään", kysyi Aashild.
"Saimme asetetuksi niin, että tapasimme muutaman kerran" — jälleen kulki hänen huulillaan äskeinen väreilevä hymy. "Eräässä talossa kaupungissa."
"Jumalan nimessä", sanoi Aashild-rouva. "Olen auttava sinua ja häntä niin hyvin kuin voin. Huomaan, että Kristiinalle on käyvä liian vaikeaksi elää vanhempiensa katon alla sellainen taakka hartioillaan. Ei kai siinä ole enempää?" kysyi hän.
"Ei, mikäli minä olen kuullut", sanoi Erlend lyhyesti.
"Oletko ajatellut", kysyi Aashild hetken kuluttua, "että Kristiinalla on ystäviä ja omaisia pitkin laakson laitoja?"
"Meidän täytyy kulkea salaa, niin paljon kuin voimme", sanoi Erlend. "Siksi meidän on päästävä matkaan pian, että ehdimme kappaleen matkaa, ennenkuin isä palaa kotiin. Sinun on lainattava meille rekesi, täti."
"Entä hänen setänsä Skogissa — mitä hän on sanova kuullessaan sinun hommaavan häitä hänen veljensätyttären kanssa?"