"Silloin saa Ulv erota seurastamme Fagabergin kohdalla ja ratsastaa Munan-herran luo, meidän pysyessä Mjøsin länsipuolella ja ratsastaessa Landiin ja syrjäteitä Habelandin kautta Hakedaliin. Sieltä kuuluu kulkevan autio metsätie etelään Margretadaliin, niin on setäni kertonut. Ei meidän ole hyvä ratsastaa Raumariken kautta nykyisenä aikana, kun Dyfrinissä valmistellaan suuria häitä", sanoi Kristiina nauraen.
Erlend meni hänen luokseen ja tarttui häntä olkapäihin, ja Kristiina nojautui taapäin huolimatta miehistä, jotka olivat näkijöinä. Aashild-rouva sanoi suutuksissaan:
"Kukaan ei voisi luulla sinun karkaavan ensi kertaa kotoasi."
Ja Bjørn-herra röhötti jälleen kuten äsken.
Vähän ajan kuluttua nousi Aashild-rouva ja meni kotaan valmistamaan ruokaa. Hän oli pannut tulen liedelle, sillä Erlendin miesten piti maata siellä yöllä. Hän pyysi Kristiinaa mukaansa, "sillä minä tahdon voida vannoa Lauritsa Bjørgulfinpojalle, ettette te olleet yhtään hetkeä kahdenkesken minun kattoni alla", sanoi hän vihaisesti.
Kristiina nauroi ja lähti mukaan. Heti heidän jälestään tuli Erlend sinne, veti kolmijalan lieden ääreen ja istui naisväen jaloissa. Hän tavoitti Kristiinaa joka kerran kun tämä osui ulottuville, hääriessään edestakaisin. Viimein istutti hän hänet polvellensa.
"Niin on kuin Ulv sanoo, että sinä olet se emäntä, jota minä tarvitsen."
"Niinpä kyllä", sanoi Aashild-rouva nauraen ja suutuksissaan, "sinulla saattaa olla hyötyä hänestä. Hänhän se tässä panee alttiiksi kaiken — sinä et kadota paljoakaan."
"Aivan oikein", sanoi Erlend. "Mutta minä olen näyttänyt hänelle tahtovani kulkea oikeata tietä. Älä nyt ole noin vihainen, Aashild-täti."
"Minun täytyy olla vihainen", sanoi rouva. "Tuskin olet saanut asiasi järjestykseen kun jo heität kaiken ja lennät maailmalle naisen kanssa."