Erlend seisoi jälleen vaiti.
"Minä en ole pyytänyt sinua tulemaan Husabyhyn viime vuonna ohjaamaan taloani", sanoi hän tukalasti.
"Kuulin kaiken olevan rempallaan siellä", sanoi Eline. "Minulla oli siksi paljon rakkautta sinua kohtaan entuudesta, Erlend, että katsoin saavani huolehtia menestyksestäsi — vaikka Jumala tietää, ettet suinkaan ole kohdellut kauniisti lapsiamme tai minua."
"Lasten puolesta olen tehnyt minkä olen voinut", sanoi Erlend. "Ja tiedät myös hyvin, että minä heidän tähtensä suostuin sinun jäämiseesi Husabyhyn. Että sinä olisit sillä hyödyttänyt minua tai heitä, sitä et voi sanoa", sanoi Erlend hymyillen halveksuvasti. "Olisi kai Gissur osannut hoitaa asiat ominkin neuvoin."
"Sinä olet aina uskonut Gissurista hyvää", sanoi Eline hiljaa nauraen. "Mutta asia on sellainen, Erlend — että minä olen nyt vapaa. Jos sinä tahdot, voit siis täyttää lupauksen, jonka kerran annoit minulle."
Erlend oli vaiti.
"Muistatko", kysyi Eline, "sitä yötä, jolloin synnytin poikasi? Sinä lupasit silloin ottaa minut vaimoksesi, kun Sigurd kerran kuolisi".
Erlend pyyhkäisi kädellään hiestynyttä otsaansa. "Kyllä, minä muistan sen", hän sanoi.
"Tahdotko pitää tuon lupauksen nyt?" kysyi Eline.
"En", sanoi Erlend.