"Tiedän sen", sanoi Kristiina. "Mutta hänellä ei liene ollut liikaa syytä uskoon, ettei Erlendin päätöksiä voisi horjuttaakin."
"Kristiina", rukoili Aashild-rouva tuskissansa, "et kai sinä jätä Erlendiä nyt. Te ette ole enää pelastettavissa muuten, kuin että pelastatte toisenne."
"Noin tuskin kukaan pappi opettaisi", sanoi Kristiina hymyillen hyytävästi. "Mutta minä tiedän, etten tule jättämään Erlendiä, en, vaikka minun täytyisi polkea maahan oma isäni."
Aashild-rouva nousi.
"Voimme yhtä hyvin toimittaa jotakin kuin istua tässä tyhjin toimin", hän sanoi. "Turha meidän taitaa olla mennä nukkumaankaan."
Hän nouti kirnun kamarista, kantoi tupaan maitoastioita, joista kaatoi maidon kirnuun ja asettui kirnuamaan.
"Anna minun tehdä tämä", pyysi Kristiina. "Minulla on nuorempi selkä."
He hääräsivät puhumatta; Kristiina seisoi kamarin oven luona kirnuamassa ja Aashild karttasi villaa lieden luona. Vasta sitten kun Kristiina oli siivilöinyt joukosta voin ja alkoi painella sitä, kysyi hän äkkiä:
"Aashild-täti — eikö teitä milloinkaan peloita se päivä, jolloin teidän täytyy seisoa Jumalan edessä?"
Aashild-rouva nousi, tuli Kristiinan luokse ja asettui tämän eteen valoon: