"Ehkä rohkenen kysyä häneltä, joka on luonut minut sellaiseksi kuin olen, voiko hän armahtaa minua kun hänen aikansa on läsnä. Sillä minä en ole milloinkaan pyytänyt hänen armoansa tehdessäni vastoin hänen käskyjänsä. Enkä ole milloinkaan tinkinyt Jumalalta taikka mieheltäni yhtään penninkiä siitä leiviskästä, josta minut on pantu vastaamaan maallisessa kodissamme."
Vähän ajan kuluttua hän sanoi hiljaa:
"Munan, vanhin poikani, oli kaksikymmenvuotias. Hän ei ollut silloin sellainen kuin tiedän hänen olevan nyt. Eivät ne sellaisia olleet, lapseni, eivät —"
Kristiina vastasi hiljaa:
"Mutta teillä on sentään ollut Bjørn-herra rinnallanne koko ajan, joka päivä ja yö."
"On — sekin minulla on ollut", sanoi Aashild.
* * * * *
Vähän ajan kuluttua voi oli valmis. Aashild-rouva sanoi silloin, että heidän täytyi koettaa heittäytyä kyljelleen vähäksi aikaa.
Pimeässä vuoteessa kietoi hän käsivartensa Kristiinan hartioiden ympärille ja veti tuon nuoren pään poveansa vasten. Eikä kestänyt kauan, ennenkuin hän kuuli tämän tasaisesta, hiljaisesta hengityksestä, että hän oli nukahtanut.