Mutta Munan-herra syöksyi pystyyn:
"Älkäähän, Lauritsa, jos puhutte häpäisemisestä, silloin teidän jumalauta tulee saada tietää olevanne liian ylpeä —"
Baard-herra pakotti hänet vaikenemaan; hän astui Lauritsan luokse:
"Ylpeä te olette, Lauritsa — olette samanlainen kuin nuo entisajan talonpojat, jotka eivät tahtoneet ottaa vastaan ritarinimeä kuninkaalta siksi, ettei heidän ylpeytensä voinut sietää sanottavan heidän olevan kenellekään kiitollisuudenvelassa. Sanon teille, että jos Erlend olisi seisonut edessänne kaiken sen rikkauden ja kunnian loisteessa, joka hänelle oli suotu syntymässä, en olisi sittenkään katsonut alentuvani, pyytäessäni hyväsukuiselta ja varakkaalta mieheltä hänen tytärtänsä kasvatuspojalleni, jos olisin huomannut noiden kahden sydämen muuten murtuvan. Varsinkin", sanoi hän hiljaa ja laskien kätensä toisen olalle, "jos näiden laita oli sellainen, että heidän sielunrauhalleen oli paras joutua naimisiin toistensa kanssa."
Lauritsa vetäytyi pois hänen kätensä ulottuvilta; hänen kasvonsa kävivät ankariksi ja kylmiksi:
"En taida ymmärtää, mitä tarkoitatte, herra."
Miehet katsoivat toisiinsa hetken aikaa; sitten sanoi Baard:
"Tarkoitan, että Erlend on kertonut minulle heidän vannoneen toisilleen pyhän valan. Ehkä nyt ajattelette teillä olevan oikeuden vapauttaa tyttärenne siitä, koska hän on vannonut sen teidän tietämättänne. Mutta Erlendiä ette voi vapauttaa. — Ja minä en ymmärrä asiassa muuta estettä kuin teidän ylpeytenne — ja vihanne syntiä kohtaan. Mutta siinä te mielestäni tahdotte olla ankarampi kuin Isä Jumala itse, Lauritsa Bjørgulfinpoika!"
Lauritsa vastasi epäröiden:
"Ehkä ette ole kokonaan väärässä siinä, mitä sanotte, Baard-herra. Mutta syy, miksi enimmin olen vastustanut sitä, on ollut se, että Erlend tuntui minusta horjuvalta mieheltä tyttäreni kumppaniksi."