"Ole hiiskumatta siitä", vastasi Baard-herra kiukuissaan. "Pahin, mitä Erlend on tehnyt, on, että hän houkutteli tuon lapsen luokseen sellaiseen paikkaan — äläkä anna Lauritsan milloinkaan saada vihiä siitä; on paras jokaiselle, että nuo kaksi nyt voivat päästä ystäviksi."
* * * * *
Kihlajaiset päätettiin pitää samana syksynä. Lauritsa sanoi, ettei hän voinut laittaa kovin ylellisiä pitoja, koska edellinen vuosi oli ollut katovuosi koko laakson kansalle; sensijaan hän lupasi itse maksaa häiden pidon ja viettää ne Jørundgaardissa kaikella kunnialla. Hän syytti myös katovuotta siitä, että hän vaati kihlausajan pituudeksi vuoden.
VI.
Kihlajaispidot lykättiin useasta syystä; niiden oli määrä olla vasta uutena vuotena, mutta Lauritsa suostui siihen, että häitä ei siirrettäisi silti; niiden piti olla heti Mikonmessun jälkeen, niinkuin ensimmäinen päätös kuului.
Niin Kristiina sitten eleli Jørundgaardissa Erlendin laillisena morsiamena. Yhdessä äitinsä kanssa hän tarkasteli kapioita, joita oli koottu hänen varalleen, koettaen lisätä vuodevaate- ja pukuvarastoaan vieläkin runsaammaksi, sillä Lauritsa tahtoi, ettei missään saanut säästää, koska hän nyt kerran oli antanut tyttärensä Husabyhyn.
Kristiina ihmetteli, ettei hän ollut iloisempi. Mutta kaikesta kiireestä huolimatta ei oikeata iloa tahtonut syntyä Jørundgaardissa.
Vanhemmat kaipasivat kovasti Ulvhildiä, sen hän näki. Mutta hän ymmärsi myös näiden käyneen hiljaisiksi ja ilottomiksi. He olivat hyviä häntä kohtaan, mutta heidän puhuessa hänelle hänen sulhasestaan huomasi Kristiina heidän tekevän sen hyvitelläkseen ja ilahduttaakseen häntä; he eivät tehneet sitä siksi, että heitä itseään olisi haluttanut puhua Erlendistä. Eivätkä he olleet tulleet iloisemmiksi Kristiinan tulevasta avioliitosta sen jälkeen kun olivat tutustuneet sulhaseen. Erlend olikin ollut hiljainen ja pysytellyt syrjässä sen lyhyen ajan, jonka hän oli viipynyt Jørundgaardissa kihlajaismatkalla — eikä muuta suinkaan voinut odottaakaan, tuumi Kristiina; Erlendhän tiesi, että Kristiinan isä vain hyvin epämieluisasti oli antanut suostumuksensa.
Itse hän oli tuskin saanut vaihtaa sanaa hänen kanssaan kahdenkesken. Ja heistä oli ollut kummallista ja noloa istua näin rinnatusten kaikkien ihmisten edessä; heillä oli silloin ollut niin vähän puhumista toisilleen, koska heillä oli ollut salaisesti niin paljon yhteistä. Kristiinan mieltä alkoi painaa epämääräinen pelko, arka ja hämärä aavistus, joka kuitenkin joka hetki oli läsnä — että ehkä heille jollain tavoin oli käyvä hankalaksi, nyt naimisiin joutuessaan, se, että he ensin olivat olleet toisilleen niin läheiset ja sitten eläneet liian kauan erotettuina.
Mutta hän koetti karkoittaa sen mielestään. Erlendin piti tulla Jørundgaardiin heti pääsiäisen jälkeen; hän oli kysynyt Lauritsalta ja Ragnfridilta, oliko näillä mitään sitä vastaan, että hän tulisi käymään heillä, ja Lauritsa oli naurahtanut ja sanonut, että kuinkas hän voisi olla ottamatta vastaan vävyään.