"Sulje ensin ovi", pyysi äiti, "ettei käy veto. — Kuljet kuin unessa, Kristiina", sanoi hän närkästyneenä.
Kristiina siivilöi käytteen saaveihin, Ragnfridin sekoittaessa. — Geirhild Drivintytär kutsui Hattia, mutta hänen luokseen tuli Oden. Tämä tuli auttamaan häntä oluenpanossa; hän pyysi palkaksi sen, mikä oli tiinun ja tytön välissä. — Se oli eräs satu, jonka Lauritsa oli kertonut kerran hänen lapsena ollessaan.
— Sen, mikä oli tiinun ja tytön välissä. — Kristiinaa äikötti kuumuus ja imelloksen haju pimeässä panimossa.
Pihamaalla oli Ramborg leikkimässä piiriä lapsiparven kanssa, nämä lauloivat:
Kotka istui korkealla Kultakynnet kiemuralla —
Kristiina kulki äitinsä perässä pienen etuhuoneen läpi, jossa oli tyhjiä oluttynnyreitä ja kaikenlaista kilua. Sieltä johti ovi kapeaan solaan, joka jäi panimon takaseinän ja viljapellon aidan väliin. Sikalauma töykki toisiaan, puri ja vinkui, tapellessaan ulosheitetystä lämpimästä mäskistä.
Kristiina varjosti kädellään silmiään keskipäivän kirkasta aurinkoa vastaan. Äiti katsoi sikoja ja sanoi:
"Vähemmällä kuin kahdeksallatoista peuralla emme selviä."
"Luuletteko meidän tarvitsevan niin monta", sanoi tytär hajamielisesti.
"Meillä täytyy olla metsän riistaa läskin kera joka päivä", vastasi äiti. "Ja lintuja ja jäniksiä saamme tuskin kokoon enempää kuin mitä tarvitaan yksin ylistuvassa. Muista, että vieraita tulee toistasataa henkeä — palvelijoiden ja lasten kanssa — ja vaikka kuinka paljon köyhiä, jotka tulee ruokkia. Ja vaikka sinä ja Erlend lähtisittekin pois viidentenä päivänä, jää tänne luultavasti sentään joitakuita vieraita — vähintäin viikon loppuun."