Sundbyn sukulaisia he eivät olleet nähneet onnettomuuden jälkeen, mutta Lauritsa oli käynyt jonkun kerran Vaagessa. Sitävastoin kävi Sira Eirik Jørundgaardissa kuten ennenkin; hän sattui silloin usein yksiin Aashild-rouvan kanssa, ja nämä olivat ystäviä. Tätä piti kansa kauniina piirteenä papissa, joka itse oli taitava lääkeniekka. Yhtenä syynä siihen, ettei suurkartanoiden väki ollut hakenut Aashild-rouvan neuvoja, ainakaan julkisesti, lienee ollut myös se, että he pitivät pappia kyllin taitavana itselleen eivätkä oikein tienneet, miten heidän tuli olla noita kahta kohtaan, jotka tavallaan olivat hyljeksityt joka paikassa. Sira Eirik sanoi silloin, etteivät he syöneet toisensa osaa, ja mitä tämän noituuteen tuli, ei hän kuulunut Sira Eirikin seurakuntaan; saattoihan olla mahdollista, että rouva tiesi enemmän kuin mikä oli terveellistä hänen sielullensa — mutta ei tullut unohtaa, että tietämätön kansa halukkaasti puhui noituudesta, kun joku oli tietävämpi toisia. Aashild-rouva puolestaan kehui pappia kovin ja kävi ahkerasti kirkossa, milloin sattui Jørundgaardiin pyhäpäivän aikana.
* * * * *
Joulu oli surullinen sinä vuonna. Ulvhild ei vieläkään osannut seisoa. Eivätkä he kuulleet mitään Sundbyläisistäkään. Kristiina kuuli siitä puhuttavan kylällä ja näki, että se koski isään. Mutta äiti ei välittänyt koko asiasta, ja se oli rumaa Kristiinan mielestä.
Mutta pyhien lopulla tuli taloon kerran illalla Sira Sigurd, Trond Gjeslingin kotipappi, suuressa ajoreessä, ja hänen tärkein asiansa oli pyytää heidät kaikki kestiin Sundbyn kartanoon.
Sira Sigurd ei ollut suosiossa näillä mailla, sillä hän se itse asiassa johti Trondin tilanhoitoa — ainakin hän sai niskoilleen syyn Trondin harjoittamasta sorrosta ja vääryydestä, sillä pelkkää puhetta ei ollut, että tämä kiusasi jossain määrin talonpoikiansa. Hänen pappinsa oli ylen sukkela laskemisen ja kirjoituksen taidossa, laintunteva ja taitava lääkeniekka — joskaan ei juuri aivan niin taitava kuin hän itsestään luuli. Mutta päältäpäin ei kukaan olisi arvannut häntä erityisen oppineeksi mieheksi; hän puhui usein typeryyksiä. Rangfrid ja Lauritsa eivät pitäneet hänestä, mutta Sundbyn väki kehui tietysti pappiansa, ja nämä ja hän itse olivat ylenmäärin suutuksissaan siitä, ettei häntä oltu noudettu Ulvhildia katsomaan.
Pitipä nyt sattua niin pahasti, että Sira Sigurdin ajaessa Jørundgaardiin siellä jo oli vieraana Aashild-rouva ja Bjørn-herra, sitäpaitsi Sira Eirik, Gyrd ja Inga Finsbrekkenistä, Arnen vanhemmat, vanha Loptsgaardin Jon ja veli Aasgaut, eräs saarnaveli Hamarista.
Rangfridin antaessa kantaa uudelleen pitoruokia pöytään ja Lauritsan katsoessa papin tuomia kirjepapereita, tahtoi tämä nähdä Ulvhildin. Lapsi oli jo nukkumassa, mutta Sira Sigurd herätti hänet, tunnusteli hänen selkäänsä ja kyseli kaikkea, ensin varsin lempeästi, mutta sitten kärsimystyen kun pientä alkoi peloittaa — Sigurd oli pienikokoinen, melkein kuin kääpiö, mutta hänellä oli suuret, punalaikulliset kasvot. Kun hän tahtoi nostaa lapsen lattialle koettaakseen hänen jalkojansa, alkoi lapsi huutaa. Aashild-rouva nousi silloin, meni sängyn luo ja peitti Ulvhildin taljalla sekä sanoi, että lapsi oli niin uninen, ettei se olisi kestänyt seisomassa, vaikka sen jalat olisivat olleet kuinka terveet.
Pappi yltyi kiihkeästi selittämään, että oli hänkin tunnettu taitavaksi lääkitsijäksi. Mutta Aashild-rouva tarttui hänen käteensä, johti hänet pöydän päähän, alkoi kertoa, mitä hän oli tehnyt Ulvhildille sekä kysyi kaikesta papin mieltä. Tämä silloin leppyi suopeammaksi ja söi ja joi Rangfridin tarjoamia herkkuja.
Mutta sitä mukaa kuin olut ja viini nousivat päähän, tuli Sira Sigurd uudestaan pahalle tuulelle, toraiseksi ja kiivaaksi — hän tiesi, ettei tuvassa kukaan pitänyt hänestä. Ensin kääntyi hän Gyrdin puoleen; tämä oli Hamarin piispan vouti Vaagessa ja Silissä, ja piispanistuimen ja Trond Ivarinpojan välillä oli ollut paljon riitaisuutta. Gyrd ei vastannut paljoa, mutta Inga oli sitä tulisempi ja veli Aasgautin täytyi yhtyä puheeseen; hän lausui:
"Sinun ei pitäisi unohtaa, Sira Sigurd, että arvoisa isämme Ingjald-piispa on sinunkin päällysmiehesi — tunnemme sinut kyllä Hamarissa. Sinä mässäät Sundbyssä etkä muista, että sinut on vihitty toisenlaiseen tehtävään kuin Trondin silmänpalvelijaksi ja hänen apurikseen kaikessa, mikä on väärää, niin että tämä panee vaaraan sielunsa autuuden ja vähentää kirkon oikeutta. Etkö ole milloinkaan kuullut, miten käy uppiniskaisten ja uskottomien pappien, jotka nousevat hengellisiä isiään ja järjestystä vastaan? Etkö muista miten enkelit veivät Pyhän Tuomas Kantenborgilaisen helvetin ovelle ja antoivat hänen kurkistaa sisään? Miten tämä silloin ihmetteli, kun ei nähnyt siellä yhtään niistä papeista, jotka olivat nousseet häntä vastaan, kuten sinä piispaasi. Tämä aikoi juuri ruveta kiittämään Jumalan armahtavaisuutta, sillä tuo pyhä mies toivoi kaikille syntien anteeksiantamusta — kun enkeli käski paholaisen kohottamaan häntäänsä; silloin sieltä lensi hirveällä paukkinalla ja tulikiven katkun seuraamana kaikki ne papit ja oppineet miehet, jotka olivat pettäneet kirkon kutsumuksen. Ja silloin hän näki, mikä niiden paikka oli."