"Mutta joku on tainnut osata tuon taidon entisvanhaan, sillä se tapahtui Inge-kuninkaan aikaan, minkä minä tiedän, ja sulhasen nimi oli Peter Lodininpoika, Brattelandin herra, mutta kuka hänen kolmesta vaimostaan tuo morsian oli, jääköön tässä sanomatta, koska jokaisesta on jälkeläisiä vielä meidän päivinämme. No niin, tuolia morsiamella oli voinut olla syynsä tahtoakseen tuota vettä ja hän hankki sitä myös ja oli valmistanut itsellensä kylvyn saunassa. Mutta ennenkuin hän oli saanut pukeutuneeksi, tuli sinne vaimo, josta piti tulla hänen anoppinsa. Tämä oli uupunut ja pölyinen ratsastettuaan morsiustaloon ja niin hän riisuu sitten päältään sekä astuu ammeeseen. Hän oli vanha vaimo ja oli synnyttänyt yhdeksän lasta Lodinille. Mutta tuona yönä saivat sekä Lodin että Peter toisellaisen leikin kuin osasivat odottaa."
Tuvassa olijat nauroivat kauan ja Gyrd ja Jon huusivat Aashild-rouvaa kertomaan enemmän samanlaisia juttuja. Mutta tämä sanoi ei: "Tässä istuu kaksi pappia ja veli Aasgaut ynnä nuoria miehiä ja palvelusneitoja; on aika lopettaa ennenkuin puhe käypi karkeaksi ja sopimattomaksi, sillä nyt on pyhäin aika."
Miehet vastustivat, mutta naiset kannattivat Aashild-rouvaa. Kukaan ei ollut huomannut, että Ragnfrid oli poistunut. Mutta jonkun ajan kuluttua piti Kristiina, joka oli istunut alimpana naisten penkin päässä palveluspiikojen joukossa, lähteä levolle. Hän nukkui Tordiksen tuvassa, koska kartanossa oli niin täyttä monien vierasten tähden.
Oli purevan kylmä ja revontulet säihkyivät ja säväköivät pohjoisten tunturikyöpeleiden päällä. Lumi nirisi Kristiinan jalkojen alla hänen juostessaan pihan poikki hytisten ja käsivarret painettuina rintaa vasten.
Silloin hän huomasi, että vanhan parven varjossa liikkui joku kiivaasti edestakaisin lumessa, käsiään viskoen ja väännellen ja vaikeroiden ääneen. Kristiina tunsi äidin, juoksi kauhuissaan tämän luo ja kysyi, oliko tämä kipeä?
"En ole, en, en," sanoi Ragnfrid kiihkeästi. "Minun täytyi vaan päästä ulos — mene sinä nukkumaan, lapsi."
Kristiina pyörähti pois, mutta silloin äiti kutsui häntä takaisin.
"Mene alas tupaan ja käy isän ja Ulvhildin viereen — ota hänet kainaloosi, ettei isä vahingossa painaisi häntä; isä nukkuu niin sikeästi, kun on juonut. Minä menen tänne vanhaan parveen täksi yöksi."
"Herra Jeesus, äiti", sanoo Kristiina, "te palellutte kuoliaaksi, jos nukutte siellä — yksinkin vielä. Ja mitä luulette isän sanovan, kun te ette tule vuoteeseen yöksi?"
"Ei hän huomaa mitään", äiti vastasi, "hän oli melkein unessa, kun minä läksin ulos, ja huomenna hän herää myöhään. Mene ja tee niinkuin minä olen käskenyt."