"Aashild-rouvan poika!" sanoi Kristiina aivan ymmällä.
"Niin, mutta äitinsä kauneutta hänen lapsensa eivät saaneet, kun he ottivat kaiken muun", virkkoi Erlend.
"Minä en tiedä edes hänen ensimmäisen miehensä nimeä", lausui Kristiina.
"Heitä oli kaksi veljestä, jotka naivat kaksi sisarusta" sanoi Erlend. "Baard ja Nikulaus Munanin pojat. Minun isäni oli vanhempi heistä, äitini oli hänen toinen vaimonsa, mutta hänellä ei ollut lapsia ensimmäisestä aviostaan. Baard, jonka Aashild sai, ei hänkään ollut enää nuori, eivätkä he tainneet milloinkaan oikein sopia keskenään — minä olin pieni, kun tämä tapahtui, he salasivat asiaa minulta niin paljon kuin suinkin —. Mutta tätini lähti maasta Bjørn-herran kera ja meni naimisiin hänen kanssaan sukunsa neuvoa kysymättä — kun Baard oli kuollut Nyt tahdottiin tuo naiminen tehdä mitättömäksi — heitä syytettiin siitä, että Bjørn oli maannut hänen vuoteessaan ensimmäisen miehen vielä eläessä, ja heidän sanottiin päättäneen keskenään raivata setäni tieltään. Heitä ei kuitenkaan saatu tuomituksi, koskapa nämä saivat pysyä yhdessä —. Mutta heiltä meni sakkoihin koko omaisuutensa — Bjørn oli tappanut heidän serkkunsa pojan — äitini ja Aashildin, tarkoitan —"
Kristiinan sydän oli alkanut takoa. Kotona olivat vanhemmat tarkasti varoneet, etteivät lapset ja nuoret saaneet kuulla epäpuhdasta puhetta — mutta oli heidänkin laaksossaan tapahtunut rumia asioita, joista Kristiina oli kuullut — siellä oli ollut muuan mies, joka oli pitänyt yhteyttä naidun naisen kanssa. Se oli haureutta sellainen, yksi pahimpia syntejä; nämä olivat päättäneet tappaa vaimon oikean miehen, ja siitä oli syntynyt lainsuojattomuus ja kirkonkirousjuttu. Lauritsa oli sanonut, ettei kenenkään vaimon tarvinnut jäädä miehensä luokse, jos tämä oli ollut tekemisissä toisen miehen vaimon kanssa; äpärille ei voinut ostaa oikeutta sakoilla, vaikka vanhemmat myöhemmin olisivat olleet vapaat menemään naimisiin. Mies saattoi luovuttaa omaisuutensa ja nimensä omalle lapselleen, vaikka tämä olisi nainut porttolatytön tai kuljeksivan kerjäläisnaisen, mutta äpärälle ei — ei vaikka tämän äiti olisi ollut ritarin rouva. Kristiina muisti vastenmielisyyden, jota hän aina oli tuntenut herra Bjørnia ja hänen kelmeitä kasvojaan ja lihavaa, velttoa ruumistaan kohtaan. Hän ei voinut ymmärtää, miten Aashild-rouva saattoi olla aina niin hellä ja alamainen miehelle, joka oli viekoitellut hänet sellaiseen häpeään, ja että niin viehkeä nainen oli voinut antaa kiehtoa itsensä siten. Bjørn ei edes ollut hänelle hyvä; hän antoi hänen ahertaa yksin talon töissä; itse hän ainoastaan joi. Ja kuitenkin puhutteli Aashild aina lempeästi ja sävyisästi miestään. Kristiina ajatteli, mahtoiko isä tietää tästä, kun hän oli voinut kutsua Bjørn-herran taloonsa käymään. Kun hän nyt johtui miettimään asiaa, oli hänestä ihmeellistä sekin, että Erlend viitsi kertoa hänelle sellaista likeisistä omaisistaan. Mutta hän kai uskoi Kristiinan tietävän kaiken entuudesta —.
"Mieleni tekisi", sanoi Erlend tuokion kuluttua, "käydä tervehtimässä tätiäni joskus — kun matkani käy pohjoiseen. Onko sukulaiseni Bjørn yhä vielä kaunis?"
"Ei", sanoi Kristiina. "Hän on kuin lumen alle jäänyt heinä."
"Niinpä niin, sellainen jättää kai merkkinsä", virkkoi Erlend äskeiseen tapaan kirpeästi hymyillen. "En eläessäni ole nähnyt toista niin muhkeaa miestä — siitä on nyt kaksikymmentä vuotta, en ollut suuren suuri silloin — mutta hänen vertaistaan en ole milloinkaan nähnyt —."
Vähän ajan kuluttua he saapuivat sairaalan kohdalle. Se oli hyvin iso ja komea laitos, johon kuului paljon kivisiä ja puisia rakennuksia — sairaala, vaivaistalo, vierasmaja matkustaville, kappeli ja papintalo. Pihamaalla vallitsi kauhea hälinä, sillä sairaalan kodassa laitettiin ruokaa juhlaväelle, ja köyhät ja vaivaiset asukitkin oli ruokittava parhaimman mukaan tällaisena päivänä.
Juhlatupa oli sairaalan puutarhojen perällä ja ihmiset menivät sinne yrttitarhan läpi, sillä se oli suuressa maineessa. Groa-rouva oli hankkinut sinne eräitä lajeja, joita ei kukaan sitä ennen ollut tuntenut Norjassa, ja sitä paitsi viihtyivät kaikki tavalliset kasvit, joita tarhoissa viljeltiin, paremmin hänen vihannestarhoissaan kuin muualla — kukkaset ja ruoka-kasvit sekä kipuyrtit. Hän oli oppinein nainen koko maassa tuommoisissa asioissa ja oli itse kirjoittanut norjan kielellä salernilaisia yrttikirjoja. — Groa-rouva oli ollut erityisen ystävällinen Kristiinalle huomattuaan tämän tuntevan jonkun verran kasvitaitoa ja haluavan oppia lisää.