"Olen niinkin", vastasi Lauritsa. "Mutta kovinkaan sopuisia me emme olleet."
"Puhuitteko te minusta?" kysyi Kristiina nopeaan.
"Emme, hyvä lapsi", sanoi isä naurahtaen. "En muista sinusta olleen puhetta sillä kertaa. — Tiedätkö sinä, onko asia niin, että sinun miehesi aikoo mennä etelään Munan Baardinpoikaa tapaamaan?
"Niin luulisin", vastasi Kristiina. "Sira Eiliv laati Erlendille tuonnoin kirjeen — ja Erlend kertoi, että pian taitaa tulla lähtö etelään."
Lauritsa istui vähän aikaa katsellen lasta, joka kopeloi sormillaan hänen tikarinsa kahvaa ja koetti purra siihen juotettua vuorikristallia.
"Onko totta, että Ingebjørg-rouva aiotaan syöstä vallasta?" kysyi Kristiina.
"Hän on suunnilleen sinun ikäisesi", vastasi isä, yhä edelleen hymyillen. "Kukaan ei tahdo riistää kuninkaan äidiltä arvoa tai valtaa, johon hän on syntynyt. Mutta arkkipiispa ja eräät kuningasvainajan ystävät ja sukulaiset ovat kutsuneet meidät yhteen neuvottelemaan siitä, miten rouvan valtaa ja kunniaa sekä kansan etua parhaiten suojeltaisiin."
Kristiina sanoi hiljaa:
"Minä ymmärrän, isä, ettette te ole tullut tällä kertaa Husabyhyn vain katsomaan Naakkvea ja minua."
"Totta se on, en sen asian tähden ainoastaan", sanoi Lauritsa. Sitten hän nauroi: "Ja minä ymmärrän, tyttäreni, ettet sinä pidä siitä!"