Hän laski kätensä Kristiinan poskelle ja silitteli sitä. Niin hänen oli ollut tapana tehdä Kristiinalle tämän ensi vuosista asti joka kerran kun hän oli torunut tai kiusoitellut tytärtään.
* * * * *
Sillä välin istuivat herra Erling ja Erlend ylhäällä ritariparvessa — siksi kutsuttiin isoa aittaa, joka oli pihamaan koilliskulmassa, aivan portin pielessä. Se oli korkea kuin torni ja kolmikerroksinen; ylimmässä oli ampumarei'illä varustettu huone ja siellä säilytettiin kaikki ne aseet, joita ei tarvittu tavallisissa oloissa kartanolla. Kuningas Skule oli rakentanut tämän talon.
Erling-herralla ja Erlendillä oli yllään turkit, siliä huoneessa oli purevan kylmä. Vieras kulki ympäri huonetta katsellen kaunista ase- ja haarniskavarastoa, jonka Erlend oli perinyt äitinsä isältä, Gaute Erlendinpojalta.
Erling Vidkuninpoika oli pienenläntä mies, hento rakenteeltaan, mutta pehmeälihainen; hän liikkui kevyesti ja kauniisti. Kasvoiltaan hän ei ollut kaunis, vaikka hänellä olikin säännölliset piirteet — hänen tukkansa oli punertava ja kulmakarvat ja ripset valkoiset; itse silmät olivat myös hyvin vaaleansiniset. Se, että Erling-herraa kaikesta huolimatta pidettiin kauniina, johtui ehkä siitä, että kaikki tiesivät hänet Norjan rikkaimmaksi ritariksi. Hänellä oli myös erittäin puoleensavetävä, miellyttävä käytös. Hän oli mahdottoman järkevä, oppinut ja runsastietoinen, mutta kun hän ei milloinkaan pyrkinyt näyttämään tietojaan ja aina oli valmis kuuntelemaan muita, oli hänellä erittäin viisaan miehen maine maassa. Hän oli yhdenikäinen Erlend Nikulauksenpojan kanssa, ja he olivat sukua, joskin kaukaista Stovreim-suvun kautta; he olivat tunteneet toisensa lapsesta saakka, mutta mitään lähempää ystävyyttä ei heidän välillään ollut.
Erlend istui arkulla puhellen laivasta, jota hän veistätti itselleen kesäksi; se oli kuusitoistasoutuinen, ja hän arveli siitä tulevan erittäin nopeakulkuisen ja keveästi ohjattavan aluksen. Hän oli tuottanut kaksi laivanveistäjää pohjoisesta ja itse johtanut työntekoa.
"Laiva-asioita minä, näetkös, ymmärrän jonkin verran, Erling", virkkoi hän, "saat nähdä, että Margygren on näytettävä komealta, kun se pannaan halkomaan meren aaltoja —"
"Margygren — onpas sillä kamalan pakanallinen nimi", sanoi herra Erling naurahtaen. "Aiotko siis lähteä sillä etelään?"
"Sinä taidat olla yhtä hurskas kuin vaimoni — hänkin sanoo, että se on pakanallinen nimi. Ei hän pidä muuten koko laivasta, mutta hän on sellainen sisämaalainen — hän ei kärsi koko merta."
"Vaimosi on hurskaan ja lempeän ja hyvän näköinen", sanoi Erling kohteliaasti. "Hän on sukuunsa, kuten odottaa sopii."