"Tuo on semmoista hölynpölyä, jota rouvat jauhavat majapaikoissa, kun heidän miehensä ovat niin tyhmiä, että ottavat heidät mukaansa käräjiin —"
"Siellä, mistä minä olen kotoisin, sanotaan ettei savua ilman tulta —"
"Tunnemme mekin sen sananparren", virkahti Lauritsa; hän ja Erling olivat tulleet toisten luo. "Ja kuitenkin, Haftor, minulle kävi hullusti tässä talvella — aioin sytyttää lyhtyni tuoreella hevosenlannalla —", sanoi Lauritsa ja istuutui pöydän kulmalle. Erling-herra toi heti hänen pikarinsa ja ojensi sen hänelle kunnioittavasti; sitten istui ritari penkille hänen lähettyvilleen.
"Kuinka te voisitte tietääkään siellä pohjan perillä Haalogalandissa, mitä Ingebjørg-rouva ja hänen neuvonantajansa tietävät tanskalaisten aikeista ja juonista?" sanoi Erlend. "Ja olitte ehkä lyhytnäköisiä asettuessanne vastustamaan kuninkaan avunpyyntöä. Knut-herra — voimme yhtä hyvin lausua hänen nimensä, häntä kuitenkin kaikki tarkoitamme — on minun mielestäni mies, jota en uskoisi tavattavan nukkuvana orrelta. Te istutte liian kaukana isoista padoista voidaksenne haistaa, mitä niissä keitetään. Ja parempi vara kuin vahinko, minusta —"
"Niin", sanoi Erling-herra. "Voisipa melkein sanoa, että meidän keittomme keitetään naapurin padassa — me norjalaiset olemme kohta kuin vuokraväkeä, meille työnnetään ovesta Ruotsissa laitettu puuro — syö, jos tahdot ruokaa! Yhden virheen teki herramme kuningas Haakon: hän muutti pirtin rakennusten ulkolaitaan tehdessään Oslosta maan ensimmäisen kaupungin. Ennen se sijaitsi keskellä pihaa, jos jatkamme tätä puhetta — Bergenissä tai Nidarosissa — mutta niissä määräävät nyt arkkipiispa ja tuomiokapituli yksin. — Mitä sanot sinä, Erlend — sinä, joka olet trøndilainen ja jonka koko tavara ja mahti on Trondheimissa?"
"Aivan niin. Kautta Kristuksen veren — jos te tahdotte, että pata on kannettava takaisin oikeaan lieteen, niin —"
"Juuri niin", sanoi Haftor. "Liian kauan on meidän Pohjolaisten täytynyt tyytyä tuntemaan pohjaanpalaneen hajua ja särpimään kylmää kaalia —"
Lauritsa puuttui puheeseen:
"Asia on sillä lailla, Erlend, etten minä olisi ryhtynyt oman kulmani puhemieheksi, ellei minulla olisi ollut hallussani sukulaiseni herra Erngislen lähettämiä kirjeitä. Tiesin siis, ettei kukaan niistä miehistä, jotka käyttävät laillisesti valtikkaa, ole aikonut rikkoa molempien maiden välistä rauhaa ja sopua, ei Tanskan kuninkaan eikä oman kuninkaamme maassa."
"Jos tiedätte, appi, kuka nykyisin käyttää valtikkaa Tanskan maassa, niin tiedätte enemmän kuin useimmat muut", sanoi Erlend.