Sitten heräsi lapsi, inisi vähän ja alkoi sitten huutaa niin kauheasti, että äidin täytyi ottaa se esiin ja asettaa rinnalleen, jotta se rauhoittuisi. Kristiina katsoi pari kertaa noita kahta, ja kun poika oli kylläinen, otti hän sen äidiltä ja asetti sen käsivarrellensa.
"Katsohan mieheni", hän virkkaa, "eikö tämä ole kaunis ja pirteä miehenalku!"
"Onpa niinkin", vastaa mies katsomatta häneen päin. Kristiina istuu kotvan aikaa pidellen lasta ja antaa sen sitten takaisin äidille.
"Tahtoisin lähettää lahjan tälle pojallesi, Arndis", sanoo hän, "sillä poikasi on ensimmäinen lapsi, jota minä olen pitänyt sylissäni tultuani tänne pohjoistuntureille." Kiihkeänä ja huulilla pieni uhmaileva hymy katsoi Kristiina mieheensä ja sen jälkeen pitkin toisella puolen pöydän olevaa miesten riviä. Yksi ja toinen heistä veti suutaan hiukan hymyyn, mutta sitten katsoi kukin jälleen eteensä, kasvot jäykkinä ja vakavina. Viimein nousi muuan ikäloppu ukonrähjä paikaltaan; hän oli juonut tuntuvasti. Hän otti kauhan kulhosta, laski sen pöydälle, kohotti raskaan kulhon ja sanoi:
"Juokaamme siis asian malja, Husabyn emäntä, että seuraava lapsi, jonka sinä nostat käsivarrellesi, olisi uusi Husabyn isäntä!"
Kristiina nousi ja otti vastaan tuon raskaan kulhon. Ensiksi hän tarjosi sen miehelleen. Erlend laski huulensa sen laitaan, mutta Kristiina siemaisi pitkän ryypyn:
"Kiitos sinulle toivotuksestasi, Skogin Jon", sanoi hän ja nyökkäsi miehelle silmät naurusta säihkyen. Sitten hän pani oluen kiertämään.
Erlend istui punaisena ja kovasti suutuksissaan, Kristiina huomasi sen. Mutta hänen itsensä oli niin tehnyt mieli nauraa ja iloita. Hetken kuluttua alkoi Erlend tehdä lähtöä, ja sitten he lähtivät kotimatkalle.
* * * * *
He olivat ratsastaneet kappaleen matkaa puhumatta, kun Erlend sanoi äkkiä kiihkeästi: