"Sinä et tiedä, miten minä olen rakastanut Erlendiä. Ja lapsiani —!"
"Sisareni — kaikki muu rakkaus on vain kuin taivaan kuvastus lokaisen tien lätäköissä. Jos astut siihen, et pysy puhtaana. Mutta jos aina muistat, että se on taivaallisen kodon kuvastin, niin iloitset sen kauneudesta ja pidät varasi, ettet sotke sitä ruopimalla esiin pohjamutaa —"
"Niin. Mutta sinä olet pappi, Gunnulf — sinä olet luvannut Jumalalle paeta noita — vaikeuksia —"
"Niin olet sinäkin, Kristiina — luvatessasi paeta perkelettä ja hänen tekojaan. Perkeleen teko on se, joka alkaa hekuman makeudessa ja päättyy siihen, että kaksi ihmistä on kuin käärme ja konna, jotka pistävät toisiaan. Eeva sai kokea, että kun hän tahtoi antaa miehelleen ja suvulleen sen, mikä oli Jumalan, tuli hän antaneeksi näille vain vainon, verisynnin ja kuoleman, jotka tulivat maailmaan veljen tappaessa veljensä ensimmäisellä pienellä kedolla, jossa orjantappurat ja ohdakkeet rehottivat kiviraunioissa pikkuisten sarkojen ympärillä —"
"Niin, mutta sinä olet pappi", sanoi Kristiina taas. "Sinun ei ole tarvis joka päivä taistella yhteisestä tahdosta toisen ihmisen kanssa", jatkoi hän itkuksi pistäen, "ja olla kärsivällinen —"
Pappi sanoi hymyillen:
"Siinä asiassa on olemassa riita sielun ja ruumiin välillä joka ainoassa ihmislapsessa. Ja vihkiminen ja häämessu ovat olemassa siksi, että mies ja nainen saisivat olla toisilleen avuksi elämässä, aviopuolisot ja vanhemmat ja lapset ja palvelusväki kaikki toinen toiselleen, vaeltamalla uskollisina kumppaleina rauhan kotia kohti —"
Kristiina sanoi hiljaa:
"Mutta minusta tuntuu siltä, että pitäisi olla helpompi valvoa ja rukoilla niiden puolesta, jotka nukkuvat maailmalla, kuin taistella omia syntejä vastaan —"
"Niin onkin", sanoi pappi jyrkästi. "Mutta et suinkaan sinä usko, Kristiina, että on ollut olemassa yhtäkään vihittyä hengen miestä, jonka ei olisi pakko suojella itseään sielunvihollista vastaan samalla kun hänen on koetettava suojella lampaitaan susilta —"