"Siellähän oli senkin miehen koti, jolle sinun isäsi tahtoi sinut naittaa?" kysyi pappi, ja toinen nyökkäsi.
"Suretko milloinkaan, ettet saanut häntä?" kysyi pappi jälleen. Kristiina pudisti päätään.
Gunnulf nousi ja haki kirjan telineeltä. Hän istuutui taas valkean ääreen, aukaisi hakaset ja selaili lehtiä. Hän ei kuitenkaan lukenut, vaan istui kirja levällään sylissä.
"Kun Aatami ja hänen vaimonsa olivat uhmanneet Jumalan tahtoa, niin he tunsivat lihassaan voiman, joka uhmasi heidän tahtoaan. Jumala oli luonut heidät mieheksi ja vaimoksi, antanut heille nuoruutta ja kauneutta, että he eläisivät keskenään aviossa ja siittäisivät perillisiä, jotka tulisivat osallisiksi hänen hyvyytensä lahjoista, paratiisin ihanuudesta, elämän puun hedelmistä ja ikuisesta autuudesta. Heidän ei tarvinnut hävetä muotoaan, sillä niin kauan kuin he olivat tottelevaiset Jumalan tahdolle, oli koko heidän ruumiinsa ja heidän joka jäsenensä heidän tahtonsa vallan alla, kuten käsi ja jalka."
Hehkuvan punaisena painoi Kristiina kätensä ristiin rintansa alla. Pappi kumartui lähemmäksi häntä; Kristiina tunsi hänen väkevät, keltaiset silmänsä alasluoduilla kasvoillaan:
"Eeva riisti sen, mikä kuului Jumalalle, ja hänen miehensä otti vastaan sen, mitä Eeva hänelle antoi, mutta joka oikeuden mukaan oli heidän isänsä ja luojansa oma. Ja he tahtoivat olla hänen kaltaisensa — mutta silloin he havaitsivat tulevansa hänen kaltaisikseen näin: niinkuin he olivat luopuneet Jumalan herruudesta luomakunnassa, niin oli nyt heidän herruutensa loppunut heidän omassa pienessä maailmassaan, ruumiissa, sielun asunnossa. Kuten he olivat pettäneet Jumalan, niin tahtoi nyt ruumis pettää herransa, sielun.
"Silloin tuntui tuo ruumis heistä niin rumalta ja vihattavalta, että he tekivät itselleen vaatteita peittääkseen sen. He solmivat ensin lyhyen hameen viikunapuun lehdistä; mutta opittuaan yhä selvemmin tuntemaan lihallisen luontonsa laadun jatkoivat he vaatteitaan sydämen kohdalle asti sekä selkään, joka on niin haluton kumartumaan. Meidän päivinämme jo miehet pukeutuvat rautaan sormenpäätä ja varpaita myöten ja kätkevät kasvonsa kypärinsilmikkojen taakse — niin on viha ja petollisuus kasvanut maailmassa."
"Auta minua, Gunnulf", pyysi Kristiina. Hänen huulensa olivat aivan valkoiset. "Minä — minä en tunne omaa tahtoani."
"Sano silloin: 'tapahtukoon sinun tahtosi'", vastasi pappi hiljaa. "Sinä tiedät mitä se merkitsee: että sinun tulee avata sydämesi Jumalan rakkaudelle. Ja sinun tulee itsesi rakastaa häntä kaikesta sielustasi —"
Kristiina kääntyi äkkiä lankonsa puoleen: