Mestari Gunnulf vaikeni.
"Ehkä tuo maa näyttää niin sanomattoman autiolta siksi, että siinä sijaitsee se kaupunki, joka oli koko pakanallisen maailman kuningatar ja josta tuli Kristuksen morsian. Vartiat ovat lähteneet kaupungista, ja se on juhlivassa hälinässä kuin hylätty rouva. Räyhääjät ovat asettuneet herrattomaan linnaan ja viekoitelleet rouvan iloonsa ja mässäilyynsä, verenvuodatukseen ja vihaan.
"Mutta maan sisässä on aarteita, jotka ovat kalliimmat kaikkia auringon alla olevia. Siellä ovat kallioseinään hakatut pyhien marttyyrien haudat — ja niitä on niin paljon, että pyörryttää ajatellessa. Kun muistaa, miten paljon niitä on, noita kärsimystodistajia, jotka ovat kuolleet Kristuksen asian vuoksi, tuntuu kuin jokainen pölyhiukkanen, jonka mellastelijain hevosten kaviot nostattavat ilmaan, olisi pyhä ja palvelemisen arvoinen."
Pappi veti ohuen vitjan vaatteittensa alta ja aukaisi hopearistin, joka riippui sen päässä. Sisällä oli jotakin mustaa, joka oli kuin taula, ja pieni vihreä luunkappale.
"Olimme kerran olleet noissa maanalaisissa käytävissä koko päivän, olimme lukeneet rukouksemme luolissa ja oratorioissa, missä Pyhän Pietarin ja Pyhän Paavalin ensimmäiset opetuslapset olivat kokoontuneet messuun. Silloin antoivat munkit, jotka omistivat kirkon, johon me olimme tulleet, meille nämä pyhät kappaleet. Tämä on osa sienestä, jolla pyhät neitsyet pyyhkivät pois marttyyrien veren, ettei se vuotanut hukkaan, ja tämä on erään pyhän miehen sorminikama, jonka nimen vain Jumala tietää. Silloin teimme me neljä sellaisen lupauksen, että joka päivä huutaisimme avuksemme tuota pyhää miestä, jonka kunnia ei ole kirjoitettu ihmisten kirjoihin; ja me lupasimme tuon tuntemattoman marttyyrin nimessä, ettemme ikinä unohtaisi, miten kelvottomat me olemme Jumalan armoon ja kunniaan ihmisten edessä, vaan aina muistaisimme, ettei mikään muu maailmassa ole tavoittelun arvoista kuin hänen armonsa —"
Kristiina suuteli ristiä kunnioittavasti ja antoi sen Ormille, joka teki samoin. Silloin sanoi Gunnulf odottamatta:
"Tahdon antaa sinulle tämän pyhän kappaleen, veljenpoika!"
Orm notkisti polvensa ja suuteli setänsä kättä. Gunnulf ripusti ristin nuorukaisen kaulaan.
"Etkö sinä tahtoisi nähdä noita pyhiä paikkoja, Orm?"
Pojan kasvot kirkastuivat hymyksi: